Viktor Ernst Fredrik Munck af Fulkila

s. Aral-järven alue 31.10.1867

k. Tallinna 13.11.1919

Munck ylennettiin 4.10.1888 laivaston teknisen koulun konduktööristä tykistöupseerikunnan aliluutnantiksi sekä luutnantiksi 13.1.1893.  Hän lähti Kronstadtista 6.9.1894 tykkivene Otvažnllla Tyynellemerelle tykistöupseerina.  Alikapteeniksi Munck ylennettiin 24.5.1896.  Sen jälkeen hän toimi vanhempana tykistöupseerina taistelulaiva Imperator Nikolai I:llä.  Munck mainitaan 31.7.1898 tykistöupseeritutkinnon lautakunnan jäsenenä.  Hänet ylennettiin kapteeniksi 19.12.1902.  Sitten hän palveli rannikkopanssarilaiva Pervenetsin vanhempana tykistöupseerina.  Munck nimitettiin 12.2.1906 Itämeren laivaston tykistötutkinto-osaston päällikön apulaiseksi ja ylennettiin 5.5.1907 everstiluutnantiksi.  Hän palveli tykistöharjoituseskaaderin esikunnan tykistöupseerina ja ylennettiin 19.12.1911 everstiksi tykistöupseerikunnassa.  Munck mainitaan 17.11.1913 Itämeren laivaston laivanrakennuksen tykistötarkastajana.  Hän erosi laivaston palveluksesta 11.12.1913 tykistöupseerikunnan kenraalimajurina. 

Tykkivene Otvažni 1902

Tykkivene Otvažni valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1893.  Aluksella oli kantavuutta 1854 tonnia, pituutta 70 metriä, nopeutta 14 solmua ja miehistöä 178.  Sen pääaseistuksena oli yksi 229 mm ja yksi 152 mm tykki.  Lisäksi aluksella oli kaksi torpedoputkea ja 20 miinaa.  Se siirtyi Kaukoitään 1894 ja osallistui kesäkuussa 1900 Kiinassa boksarikapinan kukistamiseen.  Otvažni upotettiin päivää ennen Port Arthurin antautumista 1.1.1905, jottei se joutuisi vihollisen käsiin.

Taistelulaiva Imperator Nikolai I

Taistelulaiva Imperator Nikolai I valmistui Ranskalais-venäläiseltä telakalta Pietarista 1891.  Aluksella oli kantavuutta 9594 tonnia, pituutta 105 metriä, nopeutta 14 solmua ja miehistöä 616.  Pääaseistuksena sillä oli 2 kpl 305 mm ja 4 kpl 229 mm tykkejä.  Valmistuttuaan se liittyi Välimeren eskaaderiin ja vuonna 1895 siirtyi Tyynellemerelle.  Välimerelle alus palasi 1901, mutta Venäjän-Japanin sodan alettua se palasi huollettavaksi Itämerelle, jossa liittyi Kaukoitään lähteneeseen 2. Tyynenmeren eskaaderiin.  Se vaurioitui lievästi Tsushiman taistelussa ja antautui japanilaisille.  Alus otettiin Japanin laivaston käyttöön tykistöharjoituksiin nimellä Iki.  Myöhemmin se oli maalialuksena ja upposi matalaan veteen 1915.  Lopulta se romutettiin 1922. 

Imperator Nikolai I Tsushiman taistelun jälkeen 1905.

Nikolai Jaenisch nuorempi

Jaenisch ylennettiin 26.9.1899 gardemarinista mitsmaniksi ja 19.12.1903 luutnantiksi.  Hänet mainitaan torpedoupseerina taistelulaiva Petropavlovskilla sen ajaessa miinaan ja upotessa Port Arthurin ulkopuolella 13.4.1904.  Jaenisch kuului harvoihin pelastuneisiin.  Keltaisen meren meritaisteluun elokuussa 1904 Jaenisch osallistui torpedovene Bespoštšadnilla.  Hänet siirrettiin reserviin Venäjän-Japanin sodan päätyttyä 2.3.1906.

Taistelulaiva Petropavlovsk Kronstadtissa 1899

Taistelulaiva Petropavlovskin tuho 13.4.1904.

Taistelulaiva Petropavlovsk valmistui Galerni-saaren telakalta Pietarista 1899.  Aluksella oli kantavuutta 11364 tonnia, pituutta 112 metriä, nopeutta 17 solmua ja miehistöä 750.  Sen pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä.  Petropavlovsk siirtyi heti valmistuttuaan Kaukoitään, jossa siitä tuli 1. Tyynenmeren eskaaderin lippulaiva.  Alus osallistui ns. boksarikapinan kukistamiseen Kiinassa ja lokakuussa 1902 alukseen nostettiin eskaaderin päällikön suomalaisen kontra-amiraali Oskar Starkin lippu.  Venäjän-Japanin sodan alussa Petropavlovsk ajoi miinaan ja upposi Port Arhurissa.  Miehistöstä 679 sai surmansa.

Torpedovene Bespoštšadni

Torpedovene Bespoštšadni valmistui Elbingistä Saksasta 1900.  Aluksella oli kantavuutta 350 tonnia, pituutta 63 metriä, nopeutta 27 solmua ja sillä oli miehistöä 62.  Pääaseistuksena oli kolme torpedoputkea ja yksi 75 mm tykki.  Vuonna 1912 se sai toisen samanlaisen tykin.  Valmistuttuaan se siirtyi Kaukoitään.  Keltaisen meren meritaistelussa elokuussa 1904 se mursi japanilaisten saarron ja onnistui pääsemään Tsingtaoon Kiinaan, jossa se internoitiin Venäjän-Japanin sodan loppuun.  Alus peruskorjattiin 1912-1913 ja se sai toisen maston sekä radion.  Bespoštšadni siirtyi 1917 Vladivostokista Barentsin merelle ja liittyi Jäämeren laivueeseen.  Alus ei kuitenkaan ollut enää merikelpoinen ja sille tehtiin vielä uusi peruskorjaus.  Laivaston rekisteristä Bespoštšadni poistettiin 1925 ja romutettiin.

Alfons Heyno

s. Pietari 20.4.1880

k. Helsinki 17.8.1945

Kävi Keisari Nikolai I:n koneupseerikoulun Kronstadtissa ja otettiin koneupseerikuntaan 26.1.1904.  Osallistui Ulsanin meritaisteluun ja jäi siinä japanilaisten vangiksi.  Ansioluettelonsa mukaan Heyno palveli Keisarillisessa laivastossa koneupseerina panssariristeilijä Rurikilla, torpedovene No. 131:llä, taistelulaiva Slavalla, hävittäjä Molodetskillä ja torpedovene Prytkillä.  Hänet ylennettiin sotavanketutensa aikana 1.1.1905 luutnantiksi.  Japanista hän vapautui 1906 alussa.  Heynosta tuli alikapteeni 13.1.1908, kapteeni 25.3.1912 ja everstiluutnantti 14.4.1916.  Maailmansodan aikana hän osallistui Riianlahden meritaisteluun (mahdollisesti Slavalla).  Heyno siirtyi Suomen laivastoon palvelukseen 27.4.1918 ja nimitettiin merivoimien esikunnan teknisen osaston päälliköksi 6.5.1919 sekä myöhemmin samana vuonna rannikkopuolustuksen teknisen osaston päälliköksi.  Hänet ylennettiin insinöörikomentajaksi 10.12.1919 ja siirrettiin reserviin 28.2.3.1923 insinöörikommodorina.

Panssariristeilijä Rurik valmistautuu lähtemään merelle.

Panssariristeilijä Rurik valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1895.  Aluksella oli kantavuutta 11930 tonnia, pituutta 133 metriä, nopeutta 18 solmua ja miehistöä 719.  Pääaseistuksena sillä oli 4 kpl 203 mm tykkejä.  Valmistuttuaan se siirtyi Kaukoitään, missä kuului Vladivostokin risteilijälaivueeseen.  Rurik osallistui Ulsanin meritaisteluun 14.8.1904 vaurioituen niin pahoin, että miehistö upotti aluksensa, jottei se joutuisi vihollisen käsiin.

Torpedovene No. 131 valmistui Ižoran konepajalta Kolpinosta 1897.  Aluksella oli kantavuutta 100 tonnia, pituutta 39 metriä ja sen 1000 hv koneet kehittivät 21 solmun maksiminopeuden.  Miehistöä oli 18.  Pääaseistuksena sillä oli 2 kpl 381 mm torpedoputkia.  Torpedovene muutettiin 1910 satama-alukseksi ja 1921 miinanraivaajaksi, jolloin se sai nimekseen Tral.  Se poistettiin käytöstä 1925.

Taistelulaiva Slava linkki

Hävittäjä Molodetskij linkki

Torpedovene Prytkij n. 1914.

Torpedovene Prytkij valmistui Yarrow’n telakalta Glasgow’sta 1895 nimellä Sokol ensimmäisenä nimeään kantaneesta laajasta sarjasta.  Aluksen nimeksi tuli Prytkij vasta vuonna 1902.  Sillä oli kantavuutta 241 tonnia, pituutta 58 metriä, nopeutta testieissä perätu 30 solmua ja miehistöä 48.   Pääaseistuksena oli 2 kpl 456 mm torpedoputkia ja yksi 75 mm tykki.  Sille tehtiin peruskorjaus Helsingissä 1909-1910, jolloin mm. kone kokonaan uusittiin.  Vuonna 1912 torpedoputket vaihdettiin 381 mm putkiin ja alus sai toisenkin 75 mm tykin.  Sodan aikana siinä oli myös miinanraivausvarustus.  Alusta käytettiin partiointiin ja saattotehtäviin Suomenlahdella ja Pohjanlahdella.  Prytkij osallistui ”jääpurjehdukseen” Helsingistä Kronstadtiin huhtikuussa 1918 ja siirrettiin sitten kanavia pitkin Volgan laivueeseen sekä sieltä myöhemmin Kaspianmerelle.  Alus poistettiin käytöstä ja romutettiin 1922.

Michael Golowin

s. 12.2.1888

k. 11.3.1932

Otettiin Aleksanterin kadettikuntaan 13.9.1899 ja siirtyi sieltä merikadettikuntaan 14.9.1902.  Nuoremmaksi aliupseeriksi 22.9.1906.  Komennettiin risteilijä Bogatyrille 1.6.1908.  Golowin ylennettiin mitsmaniksi 11.4.1909 ja siirrettiin 2. torpedovenedivisioonaan 30.4.  Hänet määrättiin ensin torpedovene No. 215:lle ja siirrettiin 12.11.1909 torpedoristeilijä Leitenant Iljinille, jonka vt. ensimmäinen upseeri hänestä tuli 16.11.1909.  Golowinista tuli hävittäjä Delnijin vahtiupseeri 15.12.1910 ja 22.7.1911 hänet siirrettin samaan tehtävään hävittäjä Rasiaštšille.  Sieltä hänet määrättiin 21.10. upseerien merenkulkukurssille.  Kurssiin liittyvän merenkulkuharjoittelun hän suoritti seuraavana keväänä koululaiva Okeanilla ja komennettiin sitten 26.5.1912 tykkivene Grosjaštšin merenkulku-upseeriksi.  Golowin sai 4.6.1912 2. lk merenkulku-upseerin arvon.  Hänet siirrettiin jo 22.8.1912 eteenpäin panssariristelijä Dianan merenkulku-upseeriksi ja 19.12. hänet ylennettiin luutnantiksi.  Kesän 1913 Golowin toimi tykkivene Bobrilla merenkulku-upseerina ja kadettien merenkulun opettajana, palaten sitten takaisin Dianalle.  Hänet määrättiin 10.10.1913 Pietarin sähköteknilliseen instituuttiin ja seuraavaksi kesäksi kadettien käytännöllisen tähtitieteen opettajaksi koululaiva Voinille.  Tämän tehtävän kuitenkin keskeytti sodan alkaminen ja Golowin komennettiin aluksi viestialus Neptunin päälliköksi.  Hänelle entnnestään tuttuun tykkivene Grosjaštšin merenkulku-upseerin tehtävään hän tuli jälleen 26.12.1914.  Golowin siirtyi taistelulaiva Slavan vanhemmaksi merenkulku-upseeriksi 30.7.1915 ja sai samalla 1. lk merenkulku-upseerin arvon.  Torpedovene No. 119 päällikkö hänestä tuli 13.4.1916.  Vanhemmaksi luutnantiksi Golowin ylennettiin 10.8.1917 ja laivaston palveluksesta hän erosi 8.4.1918.  Michael Golowin otettiin Suomen laivaston palvelukseen 1.1.1919.  Hän hoiti esikuntatehtäviä sekä toimi opettajana Merisotakoulun upseerikurssilla.  Hänet ylennettiin komentajakapteeniksi 6.12.1919 ja ja siirrettiin reserviin 3.12.1924 komentajan arvoisena.  Sen jälkeen hän opiskeli Pariisissa 1925-1928 ja suoritti siellä diplomi-insinööritutkinnon.  Palattuaan Suomeen Golowin oli yksityisen liike-elämän palveluksessa Helsingissä kuolemaansa saakka.  Hän julkaisi 1925 WSOY:n kustantaman 445 sivuisen kirjan ’Merisodan historia’.

Risteilijä Bogatyr linkki

Torpedoristeilijä Leitenant Iljin

Torpedoristeilijä Leitenant Iljin valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1887.  Se kuuluu kokeiluksi jääneeseen harvalukuiseen alustyyppiin, jonka perustana on vahva torpedoaseistus.  Aluksella oli kantavuutta 714 tonnia, pituutta 71 metriä, nopeutta 20 solmua ja miehistöä 117.  Sen pääaseistuksena oli 7 kpl 381 mm torpedoputkia ja 5 kpl 47 mm tykkejä.  Vuodesta 1907 se määriteltiin apualukseksi ja poistettiin käytöstä 1911.

Tykkivene Grosjaštšij

Tykkivene Grosjaštšij valmistui Amiraliteetin uudelta telakalta Pietarista 1892.  Aluksella oli kantavuutta 1700 tonnia, pituutta 72 metriä, nopeutta 13 solmua ja miehistöä 188.  Sen pääaseistuksena oli yksi 229 mm ja yksi 152 mm tykki.  Vuosina 1894-1905 se palveli Välimerellä ja siitä eteenpäin oli Laivaston teknillisen koulun käytössä.  Peruskorjaus sille tehtiin Kronstadtissa 1907.  Alus riisuttiin aseista 1911 ja muutettiin miinanraivaajaksi.  Sodan alussa se oli vartioaluksena Liepajassa kunnes määriteltiin 1915 uudelle aseistetuksi tykkiveneeksi.  Tällöin se sai pääaseistuksekseen 2 kpl 152 mm tykkejä.  Sitä käytettiin sotatoimissa vartioimassa miinakenttää Irben salmessa.  Seuraavana vuonna sen pääaseistuksen määrä vielä kaksinkertaistettiin ja muuta vastaavasti vähennettiin.  Alus oli lokakuussa 1917 mukana Muhun salmen taistelussa.  Lokakuussa 1918 se otettiin reserviin Kronstadtissa ja riisuttiin aseista sekä lopulta 1924 romutettiin.

Taistelulaiva Gangut sekä panssariristeilijät Diana, Avrora ja Gromoboj Kruununvuoren selällä Nikolai II:n vierailupäivänä 25.2.1915.

Panssariristeilijä Diana valmistui Galernogo-saaren telakalta Pietarista.  Aluksella oli kantavuutta 6731 tonnia, pituutta 123 metriä, nopeutta 20 solmua ja miehistöä 570.  Pääaseistuksena sillä oli alunperin 8 kpl 152 mm tykkejä kaksoistorneissa. Ennen maailmansotaa nämä vaihdettiin 130 mm tykeiksi. Valmistuttuaan se siirtyi heti Kaukoitään 1. Tyynenmeren eskaaderiin, jossa se osallistui Port Arthurin puolustukseen 1904.  Keltaisen meren taistelun jälkeen Diana pakeni Saigoniin Ranskan Indokiinaan, jossa internoitiin sodan loppuajaksi.  Sodan päätyttyä se korjattiin Pietarissa ja vuosina 1912-1914 Dianalle tehtiin laaja peruskorjaus.  Se osallistui moniin sotatoimiin saksalaisia vastaan ja mm. Muhun salmen taisteluun lokakuussa 1917.  Diana oli mukana laivaston ns. jääpurjehduksessa Helsingistä Kronstadtiin huhtikuussa 1918.  Sen jälkeen se otettiin reserviin ja sen järeimpiä tykkejä käytettiin Kaspianmeren laivueen apuristeilijöillä.  Syksyllä 1922 Diana hinattiin Saksaan romutettavaksi.   

Taistelulaiva Slava ankkurissa Korkeasaaren edustalla talvella 1911-1912.

Slavan matruuseja perunateatterissa.

Taistelulaiva Slava valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1905.  Aluksella oli kantavuutta 14415 tonnia, pituutta 12 m, nopeutta 18 solmua ja miehistöä 822.  Pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä kaksoistorneissa.  Sen rakentaminen oli viivästynyt, koska suunnitelmia oli välillä muutettu aluksen saamiseksi liikkuvammaksi.  Slavalle tehtiin 1910-1911 Toulonissa peruskorjaus, mutta sekin alkuperäissuunnitelmaa pienemmässä laajuudessa.  Näin alus oli sodan puhjetessa jo varsin vanhanaikainen.  Slavan osallistuttua taisteluihin saksalaisaluksia vastaan Riikan lahdella 1915 ja 1916 havaittiin sen pääaseistuksen kantaman olevan riittämätön.  Tykistöä modernisoitiinkin Helsingissä.  Slava kohtasi ylivoimaisen saksalaisen laivasto-osaston uudelleen Muhun salmessa lokakuussa 1917.  Aluksen saamat osumat olivat tehneet sen päätykistön toimintakyvyttömäksi ja se oli ottanut niin paljon vettä, ettei kyennyt enää liikkumaan matalassa salmessa.  Venäläiset upottivatkin Slavan itse, jottei se jää vihollisen käsiin.  Virolaiset romuttivat hylyn paikan päällä 1935-1936.

Torpedovene 119.

Torpedovene 119 eli Polangen oli valmistunut Crichtonin telakalta Turusta 1895 venäläisenä versiona ranskalaisesta Avant-Garde-luokasta.  Aluksella oli kantavuutta 120 tonnia, pituutta 42 metriä ja sen 2000 hv koneet tuottivat 19 solmun maksiminopeuden.  Miehistöä sillä oli 21. Pääaseistuksena sillä oli 3 kpl 381 mm torpedoputkia.  Torpedoveneen kattila uusittiin 1899, jolloin se myös muutettiin öljyllä toimivaksi.  Vuonna 1912 se sai 2 kpl 47 mm tykkejä.  Samana vuonna se muutettiin miinanraivaajaksi.  Alus jäi Helsingissä suomalaisten haltuun huhtikuussa 1918, mutta ilmeisesti huonon kuntonsa vuoksi sitä ei meillä otettu koskaan käyttöön.

Vladimir Gadolin

s. 31.10.1876

k. 1942

Valmistui Harkovan teknillisestä instituutista.  Otettiin konepäällystökuntaan 5.1.1903 nuorempana koneupseerina.  Osallistui Venäjän-Japanin sotaan taistelulaiva Retvizanin nuorempana koneupseerina Port Arthurissa 1904.  Siirrettin Itämeren laivastoon 1905 ja sai puolen vuoden sairasloman (haavoittunut?).  Alikapteeni ja konepäällikkö torpedovene 220:llä 19.12.1909.  Ylennettiin kapteeniksi 23.4.1911.  Erosi laivastosta 1917 ja siirtyi Kone- ja Siltarakennus Oy:n palvelukseen.  Hautakivessä Loviisan vanhalla hautausmaalla mainitaan sotilasarvoksi eversti.

Taistelulaiva Retvizan Port Arthurissa maaliskuussa 1904.

Japanin uusi taistelulaiva Hizen (ent. Retvizan) lokakuussa 1908 Sasebossa.

Taistelulaiva Retvizan valmistui William Crampin telkalta Philadelphiasta 1901.  Aluksella oli kantavuutta 12900 tonnia, pituutta 118 metriä, nopeutta 18 solmua ja miehistöä 750.  Pääaseistuksena sillä oli 4 kpl 305 mm tykkejä kaksoitorneissa.  Retvizan vaurioitui japailaisten torpedoveneiden hyökkäyksessä Port Arthuriin helmikuussa 1904 ja sitä korjattiin kolme kuukautta.  Elokuun alussa se vaurioitui uudelleen tykkitulessa ja sai vuodon, mutta otti vaurioituneenakin osaa Keltaisen meren taisteluun.  Port Arthurin piirityksen aikana joulukuussa 1904 se upposi tykkitulen seurauksena tukikohtaansa.  Japanilaiset nostivat aluksen syyskuussa 1905 ja sille tehtiin kolme vuotta kestänyt peruskorjaus.  Sitten se liitettiin Japanin laivastoon nimellä Hizen.  Alus osallistui ensimmäisessä maailmansodassa sotatoimiin Saksaa vastaan mm. etsittäessä Speen eskaaderia.  Hizen riisuttiin aseista Sasebon tukikohdassa 1922 ja sitä käytettiin maalialuksena.  Laivaston luettelosta se poistettiin 1923 ja lopulta upotettiin 1924 uuden torpedomallin testeissä Japanin Sisämerellä.

Torpedovene 220 ennen muuttamistaan miinanraivaajaksi 1914.

Torpedovene 220:n sisaralus 218 Korkeasaaren edustalla.

Tšiklon-luokan torpedovene 220 valmistui Crichtonin telakalta Pietarista 1903.  Aluksella oli kantavuutta 152 tonnia, pituutta 46 metriä, sen 3700 hv kone kehitti maksimissaan 26 solmun nopeuden ja miehistö sillä oli 29.  Aseistuksena sillä oli kaksi 457 mm torpedoputkea ja 2 kpl 47 mm tykkejä.  Torpedoveneelle tehtiin peruskorjaus Helsingissä 1908.  Sodan alkaessa se muutettiin miinanraivaajaksi.  Torpedovene 220 kuului niiden alusten joukkoon, jotka venäläiset jättivät jälkeensä Helsinkiin huhtikuussa 1918.  Se otettiin Suomen laivaston palvelukseen nimellä C4.  Tarton rauhansopimuksen perusteella se olisi kuulunut luovuttaa Neuvostoliitolle, mutta lopulta päätettiinkin aluksen vanhanaikaisuuden vuoksi romuttaa se Suomessa.

Julius Alexis Gadd

s. Pietari 21.10.1882

k. Venäjä 1935

Merikadettikunnassa 1897.  Ylennettiin gardemarinista mitsmaniksi 19.5.1902.  Osallistui taistelulaiva Tsesarevitšin vahtiupseerina Keltaisen meren meritaisteluun 10.8.1904 Port Arthurin lähistöllä ja ylennettiin luutnantiksi 19.12.1905.  Mainittu panssariristeilijä Rurikilla 1.10.1910.  Ylennettiin vanhemmaksi luutnantiksi 27.4.1913.  Mainittu tykkiupseerina miinalaiva Amurilla 19.12.1913.

Lähikuva vaurioituneesta taistelulaiva Tsesarevitšista Tsingtaossa elokuussa 1904.

Taistelulaiva Tsesarevitš Helsingissä maailmansodan aikana.

Taistelulaiva Tsesarevitš oli valmistunut Forges et Chantiersin telakalta Toulonista 1903.  Sillä oli kantavuutta 13105 tonnia, pituutta 119 metriä, nopeutta 18 solmua ja miehistöä 778.  Pääaseistuksena aluksella oli 4 kpl 305 mm tykkejä kaksostorneissa.  Uudesta taistelulaivastasta tuli huhtikuussa 1904 Tyynenmeren eskaaderin lippuloaiva.  Samana keväänä se vaurioitui Port Arthurin satamassa japanilaisten torpedoveneiden hyökkäyksessä, mutta korjattiin nopeasti.  Alus vaurioitui Keltaisen meren taistelussa ja pääsi vaivoin saksalaisten hallussa olleeseen Tsingtaon satamaan Kiinaan, missä se internoitiin Venäjän-Japanin sodan loppuajaksi.  Sodan jälkeen se siirrettiin Pietariin korjattavaksi.  Matkalla alus osallistui Messinan maanjäristyksen uhrien pelastamiseen Sisiliassa.  Alukselle tehtiin laaja peruskorjaus 1910-1911 ja mm. koneet sekä kaikki tykit uusittiin.  Vallankumouksen aikaan 31.3.1917 alus sai uuden nimen Graždanin (Kansalainen).  Se siirrettiin keväällä 1918 Helsingistä Kronstadtiin, jossa otettiin reserviin.  Sisällissodan aikana laivan tykkejä otettiin käytettäviksi mm. jokialuksiin ja maarintamalle.  Se siirrettiin 1924 laivaston romutushallinnolle ja poistettiin seuraavana vuonna rekisteristä.

Panssariristeilijä Rurik ajaa 1917 Kruununvuoren selältä Kustaanmiekan salmeen.

Rurikin kannelta 1916.

Panssariristeilijä Rurik valmistui Vickersin telakalta Barrow in Furnessista Britanniasta 1909.  Se oli omana aikanaan kiistatta nykyaikaisin Venäjän laivaston raskaista yksiköistä.  Aluksella oli kantavuutta 16930 tonnia, pituutta 161 metriä, nopeutta 21 solmua ja miehistöä 936.  Pääaseistuksena sillä oli 4 kpl 254 mm tykkejä kaksoistorneissa.  Helmikuussa 1915 alus sai pohjakosketuksesta vuodon ja sitä jouduttiin  korjaamaan Kronstadtissa.  Marraskuussa 1916 se ajoi Suomenlahdella Suursaaren lähellä ajomiinaan, mutta pystyi omin voimin jatkamaan Kronstadtiin, jossa oli taas kaksi kuukautta korjattavana.  Rurik oli mukana ns. jääpurjehduksessa Suomenlahden jäiden halki laivaston vetäytyessä Helsingistä Kronstadtiin huhtikuussa 1918.  Myöhemmin alus otettiin reserviin ja sen tykkejä käytettiin jokilaivoissa, panssarijunissa.  Vuonna 1924 Rurik poistettiin laivaston rekisteristä.  Aluksesta irroitettuja 203 mm tykkitorneja käytettiin Kronstadtin linnoituksissa vielä toisen maailmansodan aikana.

Miinalaiva Amur.

Miinalaiva Amur valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1909.  Aluksella oli kantavuutta 3200 tonnia, pituutta 99 metriä, nopeutta 19 solmua ja miehistöä 312.  Pääaseistuksena sillä oli 5 kpl 120 mm tykkejä ja se kuljetti 320 miinaa.  Amur otettiin vallankumouksen jälkeen reserviin elokuussa 1918 ja sitä käytettiin proomuna.  Uudeksi nimeksi tuli 1922 Blokšiv No.2 (Proomu No, 2).  Sittemmin sitä käytettiin koululaivana ja toisen maailmansodan alussa sukellusveneiden tukialuksena Tallinnassa.  Aluksen jäämisestä Tallinnaan on erilaisia tietoja: sen kerrotaan uponneen sataman suulle ilmapommituksessa, mutta toisen version mukaan se jouduttiin jättämään, koska sitä ei kyetty hinaamaan.  Sodan jälkeen hylky nostettiin ja romutettiin 1951.

Fredrik Starck

(1876-)

Starck määrättiin 28.5.1911 hävittäjä Žutkijin päälliköksi. Alus oli otettu käyttöön Mustanmeren laivastoon 1905.  Korjattavana ollessaan se jäi keväällä 1918 saksalaisten haltuun Sevastopolissa.  Sisällissodan aikana se oli Wrangelin valkoisen armeijan käytössä.  Sitten alus kuului Neuvostoliiton Mustanmeren laivastoon kunnes poistettiin rekisteristä 1925.  Sen pääaseistuksena oli yksi 75 mm tykki ja 2 kpl 457 mm torpedoputkia.  Nopeutta sillä oli 24,3 solmua, kokoa 420 tonnia ja miehistöä 72.  Fredrik Starckin veli Alexander oli samaan aikaan Žutkijin sisaraluksen Vidnyjin päällikkönä.

Hävittäjä Žutkij

Hänet siirrettiin 19.12.1913 hävittäjä Leitenant Puštšinin päälliköksi.  Alus oli otettu käyttöön Mustanmeren laivastoon 1907.  Sille tehtiin perusteellinen uudistus Sevastopolissa jo 1910-1912.  Sodan ensimmäisenä päivänä se kärsi vakavia vaurioita yrittäessään torpedohyökkäystä taisteluristeilijä Goebeniä vastaan.  Alusta korjattiin sen jälkeen 20 päivää.  Sodan aikana se osallistui hyökkäyksiin vihollisen yhteyksiä ja rannikoita vastaan sekä antoi tulitukea maajoukoille Kaukasian rintamalla.  Keväällä 1916 tiedusteluretkellä Varnan lähistöllä se ajoi bulgarialaiseen miinoitteeseen, katkesi ja upposi.  Aluksen pääaseistuksena oli yksi 75 mm tykki ja 3 kpl 381 mm torpedoputkia.  Nopeutta sillä oli 24 solmua, kokoa 426 tonnia ja miehistöä 68.

Hävittäjä Puštšin

Tämän jälkeen Starck toimi hävittäjä Gromkijin päällikkönä.  Alus kuului Šastlivi-luokkaan, joka oli Venäjän ensimmäinen isojen dieselmoottorilla toimivien hävittäjien luokka.  Se oli valmistunut Nevskin telakalta Nikolajevista ja otettu käyttöön toukokuussa 1915.  Alus upposi punaisten sabotaasin seurauksena Novorossijskin satamaan 17.6.1918.  Sillä oli vahva aseistus: 3 kpl 102 mm tykkejä, 5 kpl 450 mm torpedoputkia ja 80 miinaa.  Nopeutta aluksella oli ajan oloon huimat 34 solmua, kokoa 110 tonnia ja miehistöä 112.

Hävittäjä Gromkij

Sodan lopulla hän toimi vielä taistelulaiva Rostislavin päällikkönä.  Alus oli tuolloin jo kovin vanhentunut.  Alunperin se oli tarkoitettu rannikkopanssarilaivaksi, mutta suunnitelmia oli rakennustyön aikana muutettu ja lopulta se otettiin käyttöön useiden viivytysten jälkeen vuonna 1900.  Aluksen ensimmäisenä päällikkönä toimi suuriruhtinas Aleksander Mihailovits, joka oli ensimmäinen keisarillisen suvun edustaja, joka henkilökohtaisesti komensi laivaston alusta.  Tämän vuoksi sitä käytettiin paljon diplomaattisissa tehtävissä ja laivastovierailuilla.  Alunperin öljykäyttöisessä aluksessa oli monia teknisiä ongelmia, minkä vuoksi se muutettiin hiilikäyttöiseksi 1904-1905.  Tämä lisäsi muutenkin ylipainoisen laivan painoa ja kylkipanssarointi painui vesilinjan alapuolelle.  Ensimmäisen maailmansodan alussa Rostislavia käytettiin useaan otteeseen vihollisen laivasto-osastoja vastaan, mutta nämä kuitenkin vetäytyivät välttäen avointa taistelua.  Vuonna 1916 Rostislavia käytettiin suojaamaan Constantan satamassa toimivaa laivastotukikohtaa.  Siellä se joutui saksalaisten lentopommituksen kohteeksi ja vaurioitui.  Tämä oli ensimmäinen kerta laatuan Venäjän laivastossa.  Vallankumouksen puhjettua Starck onnistui pitämään miehistönsä hallitukselle uskollisena 1917 lopulle saakka eivätkä levottomuudet levinneet Rostislaville.  Viimeisen matkansa Venäjän lipun alla alus teki Batumiin syys-lokakuussa.  Paluumatkalla Sevastopoliin Starck nostatti mastoon Ukrainan lipun, mikä aiheutti napinaa laivan miehistössä.  Tammikuussa 1918 Mustanmeren laivasto hajosi kokonaan ja miehistö jätti alukset.  Rostislav jäi Sevastopoliin.  Saksalaiset eivät Krimiä miehittäessään olleet kiinnostuneet vanhasta Rostislavista, mutta heidän jälkeensä tulleet britit tuhosivat ennen lähtöään sen koneet.  Wrangelin valkoinen armeija hinasi aluksen kelluvaksi patteriksi Kertsin salmeen, jonne se upotettiin matalaan veteen.  Osia laivan rakenteista kerättiin romuksi 1930-luvulla, mutta siitä on tiettävästi suuri osa vieläkin matalassa rantavedessä.  Rostislavin pääaseistuksena oli 4 kpl 254 mm tykkejä, nopeutta 15 solmua, kokoa 10.889 tonnia ja miehistöä 852.

Taistelulaiva Rostislav

Vasili Ignatius

Vasili Ignatius

(1854-1905)

Meriupseerin uransa ohella Ignatius tunnetaan ammattilaistasoisena taidemaalarina.  Etenkin merimaalarina hän kuuluu Venäjän eturiviin.

Tykkivene Korejets Vasili Ignatiuksen mukaan

Ignatius määrättiin 24.5.1896 rannikkopanssarilaiva Uraganin päälliköksi, jossa tehtävässä hän oli 24.1.1898 saakka.  Uragan oli alunperin yksi 1860-luvun puolivälissä valmistuneista Uragan-luokan monitoreista, jotka 1890-luvulla lukuisten uudistusten jälkeen luokiteltiin rannikkopanssarilaivoiksi.  Ne poistettiin vanhentuneina käytöstä vuoden 1900 tienoilla.  Uragan-luokan alusten aseistuksena oli 1873 uudistuksen jälkeen 2 kpl 229 mm tykkiä tykkitornissa.  Nopeutta niillä oli vain 5-8 solmua, kokoa 1500 tonnia ja miehistöä 110.  Tunnusomaista aluksille oli pieni syväys, vain runsaat kolme metriä.

Uraganin sisaralus Vestsun

Hänet määrättiin 4.11.1901 8. ekipaasin ja samalla rakenteilla olleen taistelulaiva Knjaz Suvorovin päälliköksi.  Aluksen päällikkönä hän toimi koko sen olemassaolon ajan.  Knjaz Suvorov on yksi Venäjän laivaston historian tunnetuimpia laivoja.   Alus oli otettu käyttöön heinäkuussa 1904. Venäjän-Japanin sodan aikana alus toimi vara-amiraali Rozhestvenskin komentaman 2. Tyynenmeren eskaaderin lippulaivana matkalla Itämereltä Tyynellemerelle ja sittemmin Tsushiman meritaistelussa.  Taistelun aikana Knjaz Suvorovin komentosiltaan osui sirpaleita ja mm. Ignatius haavoittui.  Laiva menetti ohjailtavuutensa ja ajautui erilleen muusta laivastosta.  Sitä yritettiin sen jälkeen ohjata koneittensa avulla.  Myöhemmin kuitenkin japanilaiset torpedoveneet upottivat aluksen. Taistelun kestäessä hävittäjä Bulnyi oli poiminut 20 haavoittunutta miehistön jäsentä turvaan.  Muu 928 hengen miehistö Ignatius mukaanlukien hukkui sen mukana 27.5.1905.  Knjaz Suvorovin pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä, nopeutta 18 solmua, kokoa 14.378 tonnia ja miehistöä normaalisti 782.  Tsushiman taistelussa miehistön vahvuus oli poikkeuksellisen suuri.

Taistelulaiva Knjaz Suvorov

Vasili Boisman

(1855-1905)

Boisman määrättiin 18.12.1898 torpedoristeilijä Gaidamakin päälliköksi.  Alus oli rakennettu Crichtonin telakalla Turussa ja otettu käyttöön 1894.  Se palveli Kaukoidän laivastossa ja aluksen oma miehistö upotti sen 1904 Port Arthurin satamaan ennen tukikohdan antautumista.  Japanilaiset nostivat aluksen ja korjasivat sen käyttöön 1906 nimellä Shikinami.  Alus romutettiin 1914.  Sen pääaseistuksena oli 2 kpl 381 mm torpedoputkea, nopeutta 20 solmua, kokoa 400 tonnia ja miehistöä 64.  Aluksen päällikköinä toimivat aikanaan myös suomalaiset Alexander Stemman ja Teodor Sillman.

Torpedoristeilijä Gaidamak

Hänet siirrettiin 27.4.1902 taistelulaiva Peresvetin päälliköksi.  Boisman osallistui Peresvetillä Keltaisen meren meritaisteluun 10.8.1904 haavoittuen vaikeasti.  Siitä huolimatta hän pysytteli 20 tuntia komentosillalla, kunnes alus palasi takaisin Port Arthurin satamaan.  Tukikohdan antautuessa 5.1.1905 jäi Boisman vangiksi.  Hän kuoli japanilaisten sotavankeudessa 21.9.1905.  Peresvet oli otettu käyttöön 1901.  Aluksen miehistö upotti sen matalaan veteen Port Arthurin satamaan 7.12.1904 ennen tukikohdan antautumista.  Japanilaiset nostivat Peresvetin ja korjasivat sen käyttöön nimellä Sagami.  Laiva myytiin 1916 takaisin Venäjälle ja se sai uudelleen vanhan nimensä.  Venäjän tarkoituksena oli siirtää Peresvet Jäämeren laivastoonsa.  Se lähti matkalle kohti Eurooppaa, mutta ajoi saksalaisen sukellusveneen laskemaan miinaan 4.1.1917 Port Saidin pohjoispuolella.  Alus syttyi tuleen ja upposi.  Peresvetin alkuperäisenä pääaseistuksena oli 4 kpl 254 mm tykkejä, nopeutta 18 solmua, kokoa 14.789 tonnia ja miehistöä 745.

Taistelulaiva Peresvet

Peresvet uponneena matalassa vedessä Port Arthurissa 1905

Nikolai Jaenisch

(-1903)

Jaenisch ylennettiin kontra-amiraaliksi 13.1.1901.

Hänet määrättiin monitori Streletsin päälliköksi 23.2.1891.  Alus oli otettu käyttöön 1865 ja 1892 se luokiteltii8n uudelleen rannikkopanssarilaivaksi.  Se siirrettiin reserviin ja riisuttiin aseista 1900.  Tämän jälkeen se toimi kelluvana työpajana Kronstadtin ja Leningradin satamissa aina 1956 saakka.  SEn pääaseistuksena oli 1890 tehdyn uudistuksen jälkeen  2 kpl 229 mm tykkejä, nopeutta vaivaiset 7 solmua, kokoa 1566 tonnia ja miehistöä 110.

Monitori Strelets

Jaenischista tuli tykkivene Korejetsin päällikkö 6.2.1893.  Aluksen päälliköitä olivat aikanaan myös suomalaiset Teodor Sillman ja Vladimir Lindeström.  Alus osallistui Venäjän-Japanin sodan alussa 9.2.1904 käytyyn Chemulpon lahden taisteluun, jonka jälkeen aluksen miehistö räjäytti sen, ettei se joutuisi japanilaisten käsiin.  Korejetsin pääaseistuksena oli 2 kpl 203 mm tykkejä, nopeutta 13,5 solmua, kokoa 1224 tonnia ja miehistöä 174.

Tykkivene Korejets

Hänet määrättiin 25.4.1897 taistelulaiva Navarinin päälliköksi matkalle Välimerelle ja Kaukoitään, missä hän 1898 johti Port Arthurin ja Talienvanin linnoitusten miehitystä kiinalaisia vastaan.  Alus oli otettu käyttöön 1896.  Se osallistui 1905 Tsushiman meritaisteluun, jossa sai useita torpedo-osumia, kaatui ja upposi.  Aluksen pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä, nopeutta 15,85 solmua, ko0kopa 10.206 tonnia ja miehistöä 622.

Taistelulaiva Navarin

Jaenisch määrättiin 18.12.1899 14. meriekipaasin päälliköksi Kronstadtiin ja samalla panssarikansiristeilijä Avroran komentajaksi.  Tällöin alukselle tehtiin vielä varustelutöitä ja Jaenisch siirtyi Mustanmeren laivaston esikuntapäälliköksi ennen Avroran astumista palvelukseen.  Tsushiman taistelussa alus kuului osastoon, joka irtautui etelään ja pääsi turvaan Manilan satamaan.  Suuren osan ensimmäisestä maailmansodasta se piti tukikohtanaan Helsinkiä tehden partiointia Itämerellä ja osallistuen sotatoimiin Riianlahdella 1916.  Marraskuussa 1917 aluksen ampuma merkkilaukaus toimi signaalina Talvipalatsin valtauksen alkamiseksi.  Alus siirrettiin reserviin 1918 ja sen tykkejä käytettiin sisällissodan maarintamilla.  Alus uudistettiin 1922-1923 ja sitä käytettiin koululaivana propagandaristeilyillä ulkomaiden satamiin.  Se riisuttiin uudelleen aseista 1941 ja käytettiin kelluvana varuskuntana.  Saksalainen tykistö upotti sen saman vuoden syksyllä Oranienbaumin satamaan.  Sodan jälkeen alus korjattiin Leningradissa ja sijoitettiin Nevalle muistomerkiksi 1948.  Sille tehtiin perusteellinen korjaustyö 1984-1987, jonka jälkeen se on toiminut museona.  Aluksen pääaseistuksena on 8 kpl 152 mm tykkejä, nopeutta 19,2 solmua, ko0koa 7000 tonnia ja miehistöä 570.

Panssarikansiristeilijä Avrora

Georg Ture Engelbert Gadd

(1873-1952)

Vuoden 1917 alussa Gadd oli kaksi taistelulaivaprikaatia käsittäneen osaston päällikkönä.  Tällöin hänen komennossaan oli kaikkiaan kahdeksan taistelulaivaa.  Niin suurta laivastoyksikköä ei kenenkään muun suomalaisen johdettavana ole ollut.  Harvoin sellaisia on ollut muidenkaan maiden laivastoissa.  Gadd ylennettiin kontra-amiraaliksi 14.4.1917.  Vallankumouksen jälkeen hän erosi laivastosta ja palasi Helsinkiin, jossa osallistui mm. 1918 Tallinnasta tuodun sotamateriaalin kätkemiseen.  Sodan päätyttyä hän muutti pysyvästi Kööpenhaminaan.

Venäjän - Japanin sodan alussa Gadd toimi torpedovene Siljnyin päällikkönä. Alus tuhoutui taistelussa japanilaisia vastaan, ja sen lähes koko miehistö kaatui tai haavoittui. Myös Gadd haavoittui vaikeasti, mutta toipui sodan loppuun mennessä   Alus oli otettu käyttöön 1903.  Se ajoi miinaan Port Arthurin sataman ulkopuolella marraskuussa 1904 ja upposi.  Japanilaiset nostivat aluksen seuraavana vuonna ja korjasivat 1906 palvelukseen nimellä Fumitsuki.  Se poistettiin käytöstä ja romutettiin 1912.  Aluksen pääaseistuksena oli 75 mm tykki ja kaksi 381 mm torpedoputkea, nopeutta 27 solmua, kokoa 258 tonnia ja miehistöä 52.

Torpedovene Siljnyi

Gadd oli hävittäjä Sibirskij Strelokin päällikkönä ensimmäisen maailmansodan alussa 1914-1915 tehden miinanlaskuoperatioita Saksan rannikolla.  Alus oli valmistunut Hietalahden telakalta ja otettu käyttöön 1906.  Sille tehtiin perusteellinen uudistus Pietarissa 1911-1912.  Alus oli mukana purjehtimassa jäiden halki Helsingistä Kronstadtiin keväällä 1918 ja siirrettiin sen jälkeen reserviin.  Se otettiin uudelleen käyttöön 1921 ja muutettiin 1925 hinaajaksi.  Toisen maailmansodan aikana alus toimi Laatokalla tykkiveneenä tukien mm. Tuuloksen maihinnousua 23.6.1944.  Sodan jälkeen se muutettiin jälleen hinaajaksi kunnes poistettiin laivaston rekisteristä 1957 ja romutettiin.  Sen pääaseistuksena oli 1916 jälkeen 3 kpl 102 mm tykkejä, 3 kpl 456 mm torpedoputkia ja 24 miinaa.  Nopeutta aluksella oli 25 solmua, kokoa 750 tonnia ja miehistöä 95.

Hävittäjä Sibirskij Strelok

Sen jälkeen hän toimi 1915-1917 taistelulaiva Andrei Pervozvannyin päällikkönä.  Alus oli otettu käyttöön 1912, mutta oli aikaansa nähden jo tuolloin teknisesti vanhentunut.  Koko ensimmäisen maailmansodan ajan se oli ankkurissa Helsingin laivastotukikohdassa yhdesssä muiden taistelulaivojen kanssa sukellusvenevaaran vuoksi.  Se vaurioitui pahasti elokuussa 1919 brittiläisten torpedoveneiden hyökkäyksessä Kronstadtissa eikä sitä koskaan enää otettu uudelleen palvelukseen.  Se poistettiin 1924 laivaston rekisteristä ja romutettiin.  Aluksen pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä, nopeutta 18,5 solmua, kokoa 18.790 tonnia ja miehistöä 957.

Taistelulaiva Andrei Pervozvannyi

Konstantin Berghell

Berghell toimi Mustanmeren miinalaivaston päällikkönä 1909-1910 ja Amurin jokilaivaston päällikkönä 1910-1912.  Hän erosi palveluksesta vara-amiraalina 3.10.1913.

Berghell oli kuljetusalus Dunaj'n päällikkönä 16.1.1899-18.12.1899. Motalassa Ruotsissa valmistunut laiva otettiin käyttöön 1892 ja se palveli miinalaivaston kuljetusaluksena Mustalla merellä.  Vuonna 1918 se vaihtoi omistajaa useampaan kertaan tultuaan ensin saksalaisten valtaamaksi, sitten valkoisten ja lopulta englantilais-ranskalaisten joukkojen.  SEuraavana vuonna se palautui kenraali Wrangelin valkoisille ja 1920 Puna-armeijalle Sevastopolin valtauksessa.  Sen jälkeen alus toimi troolarijna, väliin miinalaivana ja lopultava merentutkijoiden tukialuksena.  Marraskuussa 1941 se lopulta tuhoutui ilmahyökkäyksessä.  Laivan aseistuksena oli alkujaan 6 kpl 47 mm tykkejä, nopeutta 14,76 solmua, kokoa 1382 tonnia ja miehistöä 226.

Dunaj miinalaivana Sevastopolissa.  Sen nimi oli tuolloin "1 Maja".

Hänen päällikkyytensä kuuluisalla monitori Novgorodilla jäi lyhytaikaiseksi 5.11.1901-19.12.1901, kunnes hänet nimitettiin laivastoasiamieheksi Konstantinopoliin.  Vuonna 1874 käyttöön otettu Novgorod oli muodoltaan lähes pyöreä ja siinä oli neljä suurta potkuria.  Alus oli palveluksensa aikana vähän käytössä.  Se riisuttiin aseista 1903 ja myytiin romutettavaksi 1912.  Sen pääaseistuksena oli 2 kpl 280 mm tykkejä tykkitornissa, nopeutta 7 solmua, kokoa 2491 tonnia ja miehistöä 151.

Monitori Novgorod

Palattuaan Turkista hänet määrättiin Mustan meren laivastoon taistelulaiva Tšesman päälliköksi 1.5.1904,  Kun panssarilaiva Potemkinin miehistö nousi kapinaan kesäkuussa 1906 ei Tšesma osallistunut kapinan kukistamiseen, koska sen miehistöä pidettiin epäluotettavana.  Berghell toimi aluksen päällikkönä saman vuoden loppuun ja määrättiin sitten komiteaan laatimaan merivoimien uutta ohjesääntöä.  Tšesma oli otettu käyttöön 1887 ja se palveli pelkästään Mustalla merellä.   Heti valmistuttuaan alus havaittiin liian painavaksi ja sen kylkipanssarointi jäi vesilinjan alapuolelle.  Syynä oli ollut käytetyn venäläisen teräksen huono laatu.  Tämän vuoksi laiva jäi vähälle käytölle.   Alus riisuttiin aseista 1907 ja lopulta 1912 se oltuaan laivaston harjoitusmaalina upposi matalaan veteen.  Hylky nostettiin 1920-luvulla romuksi.  Aluksen pääaseistuksena oli 6 kpl 305 mm tykkejä tykkitorneissa, nopeutta 15,9 solmua, kokoa 11.032 tonnia ja miehistöä 642.

 Taistelulaiva Tšesma

Alexander Sidensnöre

(1842-)

Sidensnöre nimitettiin 31.8.1906 Itämeren laivaston ja satamien sekä koko Itämeren meripuolustuksen ylipäälliköksi. Sidensnöre sai eron sotapalveluksesta amiraalina 2.12.1907.

Komennettiin 13.1.1886 päälliköksi monitori Rusalkalle, jonka päällikkyyden hän luovutti 13.1.1889.  Rusalka oli otettu palvelukseen 1868 ja se oli Sidensnören aikana jo vanhanaikainen rannikkomonitori.  Sillä oli hyvin pieni syväys eikä sitä ollut tarkoitettu avomerelle.  Rusalka upposi myrskyssä 7.9.1893 matkalla Tallinnasta Helsinkiin kadoten jäljettömiin.  Sen hylky löydettiin kaikuluotaamalla vasta 2003.  Rusalkan pääaseistuksena oli 1892 tehdyn uudistuksen jälkeen kaksi 229 mm kaksoistykkitornia.  Nopeutta aluksella oli vain 9 solmua ja kokoa 1871 tonnia.  Miehistöä oli 172.  Aluksen viimeisenä päällikkönä oli suomalainen Viktor Jaenisch.

Monitori Rusalka

1.2.1892 hänet siirrettiin 13. meriekipaasin komentajaksi ja samalla panssarifregatti Admiral Greighin päälliköksi.  Aikaisemmin sen päällikkönä oli suomalainen Carl Gustaf Casimir Gripenberg.  Se oli otettu palvelukseen 1868 ja oli laivaston käytössä aina 1907 saakka.  Aluksen pääaseistuksena oli 1892 tehdyn uudistuksen jälkeen kolme 280 mm tykkiä tykkitorneissa.  Nopeutta sillä oli 9,5 solmua ja kokoa 3807 tonnia.  Miehistöä oli 277.

Panssarifregatti Admiral Greigh

Sidensnöre sai 13.1.1893 komentoonsa taistelulaiva Sisoi Velikin, jonka varustelun ja palvelukseen ottamisen ajan 25.1.1897 saakka hän oli sen päällikkönä. Alus osallistui 1905 Tsushiman meritaisteluun, jossa se vaurioitui saaden mm. torpedo-osuman.  Sen antauduttua japanilaiset yrittivät hinata sitä satamaan, mutta alus kaatui ja upposi.  Sisoi Velikin pääaseistuksena oli neljä 305 mm tykkiä kahdessa kaksoistykkitornissa.  Laivan nopeus oli 16 solmua, koko 10.400 tonnia ja miehistöä 582.

Taistelulaiva Sisoi Veliki