Michael Golowin

s. 12.2.1888

k. 11.3.1932

Otettiin Aleksanterin kadettikuntaan 13.9.1899 ja siirtyi sieltä merikadettikuntaan 14.9.1902.  Nuoremmaksi aliupseeriksi 22.9.1906.  Komennettiin risteilijä Bogatyrille 1.6.1908.  Golowin ylennettiin mitsmaniksi 11.4.1909 ja siirrettiin 2. torpedovenedivisioonaan 30.4.  Hänet määrättiin ensin torpedovene No. 215:lle ja siirrettiin 12.11.1909 torpedoristeilijä Leitenant Iljinille, jonka vt. ensimmäinen upseeri hänestä tuli 16.11.1909.  Golowinista tuli hävittäjä Delnijin vahtiupseeri 15.12.1910 ja 22.7.1911 hänet siirrettin samaan tehtävään hävittäjä Rasiaštšille.  Sieltä hänet määrättiin 21.10. upseerien merenkulkukurssille.  Kurssiin liittyvän merenkulkuharjoittelun hän suoritti seuraavana keväänä koululaiva Okeanilla ja komennettiin sitten 26.5.1912 tykkivene Grosjaštšin merenkulku-upseeriksi.  Golowin sai 4.6.1912 2. lk merenkulku-upseerin arvon.  Hänet siirrettiin jo 22.8.1912 eteenpäin panssariristelijä Dianan merenkulku-upseeriksi ja 19.12. hänet ylennettiin luutnantiksi.  Kesän 1913 Golowin toimi tykkivene Bobrilla merenkulku-upseerina ja kadettien merenkulun opettajana, palaten sitten takaisin Dianalle.  Hänet määrättiin 10.10.1913 Pietarin sähköteknilliseen instituuttiin ja seuraavaksi kesäksi kadettien käytännöllisen tähtitieteen opettajaksi koululaiva Voinille.  Tämän tehtävän kuitenkin keskeytti sodan alkaminen ja Golowin komennettiin aluksi viestialus Neptunin päälliköksi.  Hänelle entnnestään tuttuun tykkivene Grosjaštšin merenkulku-upseerin tehtävään hän tuli jälleen 26.12.1914.  Golowin siirtyi taistelulaiva Slavan vanhemmaksi merenkulku-upseeriksi 30.7.1915 ja sai samalla 1. lk merenkulku-upseerin arvon.  Torpedovene No. 119 päällikkö hänestä tuli 13.4.1916.  Vanhemmaksi luutnantiksi Golowin ylennettiin 10.8.1917 ja laivaston palveluksesta hän erosi 8.4.1918.  Michael Golowin otettiin Suomen laivaston palvelukseen 1.1.1919.  Hän hoiti esikuntatehtäviä sekä toimi opettajana Merisotakoulun upseerikurssilla.  Hänet ylennettiin komentajakapteeniksi 6.12.1919 ja ja siirrettiin reserviin 3.12.1924 komentajan arvoisena.  Sen jälkeen hän opiskeli Pariisissa 1925-1928 ja suoritti siellä diplomi-insinööritutkinnon.  Palattuaan Suomeen Golowin oli yksityisen liike-elämän palveluksessa Helsingissä kuolemaansa saakka.  Hän julkaisi 1925 WSOY:n kustantaman 445 sivuisen kirjan ’Merisodan historia’.

Risteilijä Bogatyr linkki

Torpedoristeilijä Leitenant Iljin

Torpedoristeilijä Leitenant Iljin valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1887.  Se kuuluu kokeiluksi jääneeseen harvalukuiseen alustyyppiin, jonka perustana on vahva torpedoaseistus.  Aluksella oli kantavuutta 714 tonnia, pituutta 71 metriä, nopeutta 20 solmua ja miehistöä 117.  Sen pääaseistuksena oli 7 kpl 381 mm torpedoputkia ja 5 kpl 47 mm tykkejä.  Vuodesta 1907 se määriteltiin apualukseksi ja poistettiin käytöstä 1911.

Tykkivene Grosjaštšij

Tykkivene Grosjaštšij valmistui Amiraliteetin uudelta telakalta Pietarista 1892.  Aluksella oli kantavuutta 1700 tonnia, pituutta 72 metriä, nopeutta 13 solmua ja miehistöä 188.  Sen pääaseistuksena oli yksi 229 mm ja yksi 152 mm tykki.  Vuosina 1894-1905 se palveli Välimerellä ja siitä eteenpäin oli Laivaston teknillisen koulun käytössä.  Peruskorjaus sille tehtiin Kronstadtissa 1907.  Alus riisuttiin aseista 1911 ja muutettiin miinanraivaajaksi.  Sodan alussa se oli vartioaluksena Liepajassa kunnes määriteltiin 1915 uudelle aseistetuksi tykkiveneeksi.  Tällöin se sai pääaseistuksekseen 2 kpl 152 mm tykkejä.  Sitä käytettiin sotatoimissa vartioimassa miinakenttää Irben salmessa.  Seuraavana vuonna sen pääaseistuksen määrä vielä kaksinkertaistettiin ja muuta vastaavasti vähennettiin.  Alus oli lokakuussa 1917 mukana Muhun salmen taistelussa.  Lokakuussa 1918 se otettiin reserviin Kronstadtissa ja riisuttiin aseista sekä lopulta 1924 romutettiin.

Taistelulaiva Gangut sekä panssariristeilijät Diana, Avrora ja Gromoboj Kruununvuoren selällä Nikolai II:n vierailupäivänä 25.2.1915.

Panssariristeilijä Diana valmistui Galernogo-saaren telakalta Pietarista.  Aluksella oli kantavuutta 6731 tonnia, pituutta 123 metriä, nopeutta 20 solmua ja miehistöä 570.  Pääaseistuksena sillä oli alunperin 8 kpl 152 mm tykkejä kaksoistorneissa. Ennen maailmansotaa nämä vaihdettiin 130 mm tykeiksi. Valmistuttuaan se siirtyi heti Kaukoitään 1. Tyynenmeren eskaaderiin, jossa se osallistui Port Arthurin puolustukseen 1904.  Keltaisen meren taistelun jälkeen Diana pakeni Saigoniin Ranskan Indokiinaan, jossa internoitiin sodan loppuajaksi.  Sodan päätyttyä se korjattiin Pietarissa ja vuosina 1912-1914 Dianalle tehtiin laaja peruskorjaus.  Se osallistui moniin sotatoimiin saksalaisia vastaan ja mm. Muhun salmen taisteluun lokakuussa 1917.  Diana oli mukana laivaston ns. jääpurjehduksessa Helsingistä Kronstadtiin huhtikuussa 1918.  Sen jälkeen se otettiin reserviin ja sen järeimpiä tykkejä käytettiin Kaspianmeren laivueen apuristeilijöillä.  Syksyllä 1922 Diana hinattiin Saksaan romutettavaksi.   

Taistelulaiva Slava ankkurissa Korkeasaaren edustalla talvella 1911-1912.

Slavan matruuseja perunateatterissa.

Taistelulaiva Slava valmistui Itämeren telakalta Pietarista 1905.  Aluksella oli kantavuutta 14415 tonnia, pituutta 12 m, nopeutta 18 solmua ja miehistöä 822.  Pääaseistuksena oli 4 kpl 305 mm tykkejä kaksoistorneissa.  Sen rakentaminen oli viivästynyt, koska suunnitelmia oli välillä muutettu aluksen saamiseksi liikkuvammaksi.  Slavalle tehtiin 1910-1911 Toulonissa peruskorjaus, mutta sekin alkuperäissuunnitelmaa pienemmässä laajuudessa.  Näin alus oli sodan puhjetessa jo varsin vanhanaikainen.  Slavan osallistuttua taisteluihin saksalaisaluksia vastaan Riikan lahdella 1915 ja 1916 havaittiin sen pääaseistuksen kantaman olevan riittämätön.  Tykistöä modernisoitiinkin Helsingissä.  Slava kohtasi ylivoimaisen saksalaisen laivasto-osaston uudelleen Muhun salmessa lokakuussa 1917.  Aluksen saamat osumat olivat tehneet sen päätykistön toimintakyvyttömäksi ja se oli ottanut niin paljon vettä, ettei kyennyt enää liikkumaan matalassa salmessa.  Venäläiset upottivatkin Slavan itse, jottei se jää vihollisen käsiin.  Virolaiset romuttivat hylyn paikan päällä 1935-1936.

Torpedovene 119.

Torpedovene 119 eli Polangen oli valmistunut Crichtonin telakalta Turusta 1895 venäläisenä versiona ranskalaisesta Avant-Garde-luokasta.  Aluksella oli kantavuutta 120 tonnia, pituutta 42 metriä ja sen 2000 hv koneet tuottivat 19 solmun maksiminopeuden.  Miehistöä sillä oli 21. Pääaseistuksena sillä oli 3 kpl 381 mm torpedoputkia.  Torpedoveneen kattila uusittiin 1899, jolloin se myös muutettiin öljyllä toimivaksi.  Vuonna 1912 se sai 2 kpl 47 mm tykkejä.  Samana vuonna se muutettiin miinanraivaajaksi.  Alus jäi Helsingissä suomalaisten haltuun huhtikuussa 1918, mutta ilmeisesti huonon kuntonsa vuoksi sitä ei meillä otettu koskaan käyttöön.

Leo von Tesche

(1863-)

Tesche määrättiin 17.11.1906 Ukraina-luokan torpedoristeilijä Zabaikaletsin ppäälliköksi.  Alus oli tuolloin testattavana ja astui palvelukseen keväällä 1907.  Syksystä 1907 lähtien luokiteltiin hävittäjäksi.  Sille tehtiin perusteellinen uudistus jo 1909-1910.  Sodan aikana alus osallistui partiotehtäviin Kuurinmaan rannikolla ja Riianlahdella, miinoituksiin Itämerellä sekä laivaston suurten yksiköiden suojaamiseen ja sukellusvenetorjuntaan.  Pääkoneisto ja aseistus uusittiin 1916.  Osallistui laivaston siirtymiseen Suomenlahden jäiden halki Helsingistä Kronstadtiin keväällä 1918.  Sen jälkeen se siirrettiin reserviin ja poistettiin laivaston rekisteristä 1925.  Pääaseistuksena 1916 uudistuksen jälkeen 3 kpl 102 mm tykkejä, nopeutta 26 solmua, kokoa 630 tonnia ja miehistöä 90.

Torpedoristelijä (myöh. hävittäjä) Zabaikalets

Hänet siirrettiin 19.7.1910 panssarikansiristeilijä Askoldin päälliköksi.  Se oli monessa suhteessa poikkeuksellinen Venäjän laivastossa.  Ulkonäöltään se erosi silmiinpistävästi muista aluksista viidellä ohuella savupiipullaan.  Sen palvelushistoria oli myös eräs värikkäimmistä koko laivastossa.  Askold valmistui Germaniawerftin telakalta Kielistä Saksasta ja otettiin käyttöön 1902.  Palveltuaan vuoden Itämeren laivastossa siirrettiin se Tyynenmeren laivastoon.  Venäjän-Japanin sodassa alus osallistui Keltaisen meren meritaisteluun, jossa vaurioitui, mutta onnistui pakenemaan japanilaisia puolueettomaan Shanghaihin.  Sodan jälkeen Askold palasi Vladivostokiin, jossa se oli lähes koko vuoden 1906 kuivatelakalla korjattavana.  Seuraavana vuonna se kävi koulutusristeilyllä karilla, mutta kärsi vain pienehköjä vaurioita.  Aluksessa oli kuitenkin jatkuvia vikoja ja vuosina 1908-1911 se ei juurikaan poistunut tukikohdastaan.  Vuonna 1914 alus sai uusia vaurioita törmättyään vanhaan ajomiinaan.  Tämän jälkeen päätettiin lähettää Askold Eurooppaan korjattavaksi perusteellisesti.  

Matkan aikana syttyi kuitenkin ensimmäinen maailmansota.  Sodan alussa se osallistui sotatoimiin itäisellä Välimerellä Turkkia ja Itävaltaa vastaan.  Askold häiritsi turkkilaisten yhteyksiä Syyrian ja Palestiinan rannikolla ja oli mukana tukemassa Gallipolin maihinnousua.  Maaliskuussa 1916 sille aloitettiin perusteellinen korjaus Toulonissa.  Sotaoloissa se kesti pitkään työvoiman ja tarvikkeiden puutteen takia.  Miehistö joutui majoittautumaan laivalle, mutta upseeristo siirrettiin töiden ajaksi Pariisiin.  Tämä aiheutti napinaa.  Korjaus päättyi vasta elokuussa.  Laiva oli tarkoitus siirtää tämän jälkeen Barentsin merelle.  Se kärsi kuitenkin uusia vaurioita myrskyssä hieman Gibraltarin jälkeen ja jouduttiin viemään taas korjattavaksi Plymouthiin helmikuussa 1917.  Tämän jälkeen Venäjällä puhkesi vallankumous.  Askold pysyi uskollisena väliaikaiselle hallitukselle ja lähti Britanniasta kesäkuussa kohti uutta tukikohtaansa Murmanskia.  Venäjän tehtyä aselevon Saksan kanssa Askold oli tarkoitus siirtää Arkangeliin.  Tällöin Britannia otti kuitenkin aluksen haltuunsa ja se tuli Kuninkaallisen laivaston palvelukseen nimellä Glory IV.  He käyttivät sitä lähinnä asuntolaivana.  Venäjän sisällissodan päätyttyä Britannia tarjosi laivaa takaisin vastineeksi maksamattomista saatavista, mutta venäläiset eivät enää huolineet huonokuntoista alusta.  Se hinattiin Hampuriin ja romutettiin 1922.  Askoldin pääaseistuksena oli 12 kpl 152 mm tykkejä, nopeutta 24 solmua, kokoa 5910 tonnia ja miehistöä 580.

Panssarikansiristeilijä Askold

Sotaministeri Saharov vierailee Askoldilla Port Arthurissa 1904 (väritetty postikortti)

Alexander Stemman

(-1914)

Stemman erosi laivaston palveluksesta vara-amiraalina 11.3.1910.

Stemman määrättiin 1.4.1895 torpedoristeilijä Gaidamakin päälliköksi  Alus oli rakennettu Crichtonin telakalla Turussa ja otettu käyttöön 1894.  Se palveli Kaukoidän laivastossa ja aluksen oma miehistö upotti sen 1904 Port Arthurin satamaan ennen tukikohdan antautumista.  Japanilaiset nostivat aluksen ja korjasivat sen käyttöön 1906 nimellä Shikinami.  Alus romutettiin 1914.  Sen pääaseistuksena oli 2 kpl 381 mm torpedoputkea, nopeutta 20 solmua, kokoa 400 tonnia ja miehistöä 64.  Aluksen päällikköinä toimivat aikanaan myös suomalaiset Teodor Sillman ja Vasili Boisman.

Torpedoristeilijä Gaidamak Port Arthurin tukikohdassa

Hänet siirrettiin 25.6.1896 rannikkopanssarilaiva Lavan päälliköksi.  Alus oli alunperin luokiteltu monitoriksi ja otettu käyttöön 1865.  Se riisuttiin aseista yhdessä muiden vanhojen monitorien kanssa 1900 ja siirrettiin reserviin.  Vuodesta 1911 se toimi sairaalalaivana nimellä Blokshiv No. 1 ja 1916 lähtien proomuna.  Alus jäi saksalaisten haltuun Helsingissä 1918 ja romutettiin 1922.  Sen pääaseistuksena oli 1890 uudistuksen jälkeen 2 kpl 229 mm tykkejä, nopeutta 6,5 solmua, jkokoa 1566 tonnia ja miehistöä 110.

Rannikkopanssarilaiva Lava

Entinen Lava sairaalalaivana Blokshiv No. 1

Stemman määrättiin 27.2.1899 rakenteilla olleen risteilijä Bogatyr.  Bogatyrin päällikköinä olivat aikoinaan myös suomalaiset Camillo Boisman ja  Ivan Boström.  Alus oli otettu käyttöön 1904.    Bogatyr kuului vastavalmistuneena aluksena Vladivostokin risteilijälaivueeseen Venäjän-Japanin sodan aikana.  Sen tehtävänä oli häiritä Japanin ja Korean välistä liikennettä.  Kesäkuussa 1904 se ajoi sumussa karille saaden vakavan vuodon.  Pikakorjauksen jälkeen se oli sodan loppuun telakalla korjattavana.  Bogatyr oli 1908 avustamassa Messinassa maanjäristyksen pelastustöitä.  Ensimmäisen maailmansodan alussa se oli mukana miinanlaskuoperaatioissa ja kuului sen jälkeen Helsingin laivastotukikohdan aluksiin.  Keväällä 1918 se kuului Suomenlahden jäissä Helsingistä Kronstadtiin siirtyneisiin aluksiin.  Tämän jälkeen se siirrettiin reserviin.  Sisällissodan aikana sen tykkejä otettiin käytettäviksi maarintamalla.  Alus hinattiin 1922 Saksaan romutettavaksi, minkä jälkeen sen osia käytettiin Mustanmeren laivastossa palvelevan sisaraluksen Kominternin uudistuksessa.  Pääaseistuksena Bogatyrissa oli 1916 tehdyn uudistuksen jälkeen 16 kpl 130 mm tykkejä, nopeutta 24,33 solmua, kokoa 6650 tonnia ja miehistöä 573.

Risteilijä Bogatyr

Sergei Kuhlström

(1862-1913)

Kuhlström toimi 18.12.1901-15.1.1905 torpedoristeilijä Vojevodan päällikkönä   Vojevoda oli sisaraluksensa kanssa alunperin tilattu Elbingistä Saksasta Montenegron ruhtinaan huvijahdin loisteliaaksi saattajaksi, mutta tämän rahavaikeuksien vuoksi tuli lopulta Venäjän keisarin lunastamaksi.  Alus soveltui kiikkeryytensä vuoksi huonosti avomerikäyttöön ja sen tehtävänä olikin lähinnä olla keisarin huvijahtien saattajana rannikoilla sekä satamissa.  Ensimmäisen maailmansodan aikana se toimi Poria tukikohtanaan pitäneessä yksikössä eikä juurikaan ollut merellä.  Aluksen miehistö ei osallistunut vallankumoukseen ja jättikin sen Porista poistuessaan laituriin 1918, kun eivät jäiden takia voineet purjehtia merelle.  Suomalaisten ottaessa aluksen maaliskuussa 1918 haltuunsa oli se priimakunnossa.  Meillä laiva luokiteltiin tykkiveneeksi ja se sai uudet tykit ja miinakiskot sekä uuden nimen Matti Kurki.  Täydessä vauhdissa alus tärisi niin kovasti, ettei takatykkiä voitu käyttää. Yleensäkin merelle lähtiessä tykit piti kiinnittää tiukasti paikoilleen erillisillä tukirakenteilla. Ampumaan pystyttiin vain tiukasti ankkuroituna tyynellä säällä.  Alus siirrettiin 1930 Helsingin laivastoaseman esikuntalaivaksi, johon se hienojen salonkiensa ansiosta sopi hyvin.  Sen kattilat tulivat kuitenkin lopulta niin huonoon kuntoon, että ne eivät 1939 kelvanneet edes keskuslämmityksen voimanlähteeksi.  Alusta liikutettiin tarvittaessa hinaamalla.  Talvisodan aikana laivaan sijoitettiin ilmatorjuntatykki ja se toimi Helsingin ilmapuolustuksessa Katajanokalla.  Se poistettiin palveluksesta talvisodan jälkeen ja romutettiin sotien päätyttyä.  Aluksen aseistuksena oli alkujaan 2 kpl 45 mm tykkejä, jotka Suomessa vaihdettiin 102 mm tykeiksi.  Nopeutta sillä oli 19 solmua, kokoa 393 tonnia ja miehistöä 54.  Aluksessa oli normaalien laivahöyrykattiloiden sijaan veturinkattilat, jotka säästivät tilaa ja sallivat suuremmat hiilivarastot.  Näin sen toimintasäde tuli tavallista suuremmaksi.

Torpedoristeilijä Vojevoda 1890-luvulla

Vladimir Boisman

(1858-1909)

Boisman määrättiin 15.6.1903 Mustanmeren laivastoon kuuluneen torpedovene Strogijin päälliköksi.   Alus oli otettu käyttöön Itämeren laivastoon 1902, mutta jo seuraavana talvena se siirrettiin Mustallemerelle.  Sille tehtiin perusteellinen uudistus 1909 Nikolajevin telakalla.  Alus muutettiin 1915 miinanraivaajaksi.  Ensimmäisen maailmansodan aikana Strogij osallistui partiointiin Turkin rannikolla, toimi isompien alusten suojana ja antoi tulitukea maavoimille.  Keväällä 1915 se yritti törmäällä upottaa vaurioitunutta saksalaissukellusvenettä U-33, mutta tässä kuitenkin epäonnistui.  Maaliskuussa 1918 se siirrettiin reserviin Sevastopolin satamaan ja jäi siellä saksalaisten haltuun sekä myöhemmin brittiläis-ranskalaisten joukkojen.  Nämä luovuttivat aluksen Wrangelin valkoiselle armeijalle, joka jätti sen jälkeensä evakuoidessaan joukkonsa Istanbuliin.  Puna-armeija otti sen haltuunsa joulukuussa 1920.  Korjausten jälkeen se liitettiin Mustanmeren laivastoon apualukseksi nimellä Marti ja 1926 sukellusveneiden tukialukseksi.  Strogij romutettiin 1929.  Aluksen pääaseistuksena oli yksi 75 mm tykki ja 2 kpl 381 mm torpedoputkia, nopeutta ajankohtaan nähden erinomaiset 27 solmua, kokoa 258 tonnia ja miehistöä 52.

Torpedovene Strogij Sevastopolin lahdella

Hänet siirrettiin 14.1.1904 torpedoristeilijä Gridenjin päälliköksi. Alus oli otettu käyttöön 1895.  Se muutettiin apualukseksi 1907 ja siirrettiin seuraavana vuonna rajavartioston käyttöön.  Aluksen pääaseistuksena oli 2 kpl 381 mm torpedoputkia, nopeutta 22,5 solmua, kokoa 400 tonnia ja miehistöä 64.

Torpedoristeilijä Gridenj

Vasili Boisman

(1855-1905)

Boisman määrättiin 18.12.1898 torpedoristeilijä Gaidamakin päälliköksi.  Alus oli rakennettu Crichtonin telakalla Turussa ja otettu käyttöön 1894.  Se palveli Kaukoidän laivastossa ja aluksen oma miehistö upotti sen 1904 Port Arthurin satamaan ennen tukikohdan antautumista.  Japanilaiset nostivat aluksen ja korjasivat sen käyttöön 1906 nimellä Shikinami.  Alus romutettiin 1914.  Sen pääaseistuksena oli 2 kpl 381 mm torpedoputkea, nopeutta 20 solmua, kokoa 400 tonnia ja miehistöä 64.  Aluksen päällikköinä toimivat aikanaan myös suomalaiset Alexander Stemman ja Teodor Sillman.

Torpedoristeilijä Gaidamak

Hänet siirrettiin 27.4.1902 taistelulaiva Peresvetin päälliköksi.  Boisman osallistui Peresvetillä Keltaisen meren meritaisteluun 10.8.1904 haavoittuen vaikeasti.  Siitä huolimatta hän pysytteli 20 tuntia komentosillalla, kunnes alus palasi takaisin Port Arthurin satamaan.  Tukikohdan antautuessa 5.1.1905 jäi Boisman vangiksi.  Hän kuoli japanilaisten sotavankeudessa 21.9.1905.  Peresvet oli otettu käyttöön 1901.  Aluksen miehistö upotti sen matalaan veteen Port Arthurin satamaan 7.12.1904 ennen tukikohdan antautumista.  Japanilaiset nostivat Peresvetin ja korjasivat sen käyttöön nimellä Sagami.  Laiva myytiin 1916 takaisin Venäjälle ja se sai uudelleen vanhan nimensä.  Venäjän tarkoituksena oli siirtää Peresvet Jäämeren laivastoonsa.  Se lähti matkalle kohti Eurooppaa, mutta ajoi saksalaisen sukellusveneen laskemaan miinaan 4.1.1917 Port Saidin pohjoispuolella.  Alus syttyi tuleen ja upposi.  Peresvetin alkuperäisenä pääaseistuksena oli 4 kpl 254 mm tykkejä, nopeutta 18 solmua, kokoa 14.789 tonnia ja miehistöä 745.

Taistelulaiva Peresvet

Peresvet uponneena matalassa vedessä Port Arthurissa 1905

Teodor Sillman

(1854-1926)

Sillman toimi 13.10.1909-14.2.1910 Keisarillisen Suomen senaatin talousosaston jäsenenä.  Hän erosi sotapalveluksesta 3.10.1911 vara-amiraalina.

Hänet määrättiin 4.3.1895 monitori Smertšin päälliköksi.  Alus oli otettu käyttöön 1865.  Se poistettiin laivaston rekisteristä, riisuttiin aseista ja siirrettiin reserviin 1903.  Alus otettiin 1909 uudelleen käyttöön proomuna.  Se jäi saksalaisten haltuun keväällä 1918 Helsingissä ja seuraavana kesänä Brest-Litovskin rauhansopimuksen perusteella siirrettiin Kronstadtiin.  Alus upposi lokakuussa 1941 saksalaisen tykistötulen jälkeen, mutta se nostettiin ja korjattiin seuraavana vuonna.  Se poistettiin lopullisesti laivaston luettelosta 1959 ja romutettiin.  Aluksen pääaseistuksena oli 1870 tehdyn uudistuksen jälkeen 2 kpl 229 mm tykkejä, nopeutta 8,3 solmua ja kokoa 1560 tonnia.   Vastaavilla monitoreilla oli n. 100 hengen miehistö.

Monitori Smertš

Sillman toimi 1896 - 1897 tykkivene Korejetsin päällikkönä matkalla Kronstadtista Tyynellemerelle ja takaisin.  Sen päällikkönä ovat toimineet myös suomalaiset Nikolai Jaenisch ja Vladimir Lindeström.  Korejets oli valmistunut Bergsundin telakalla Tukholmassa ja otettu käyttöön 1887.  Alus osallistui Venäjän-Japanin sodan alussa 9.2.1904 käytyyn Chemulpon lahden taisteluun, jonka jälkeen aluksen miehistö räjäytti sen, ettei se joutuisi japanilaisten käsiin.  Korejetsin pääaseistuksena oli 2 kpl 203 mm tykkejä, nopeutta 13,5 solmua, kokoa 1224 tonnia ja miehistöä 174.

Tykkivene Korejets

Sillman 24.1.1898 määrättiin päälliköksi torpedoristeilijä Gaidamakille, jota hän komensi 1898-1900 Kiinan vastaisessa sodassa, missä hän kunnostautui erityisesti Takun linnoituksen valtauksessa kesällä 1900.  Gaidamak oli valmistunut Crichtonin telakalla Turussa ja otettu käyttöön 1894.  Myöhemmin se osallistui vielä Venäjän-Japanin sotaan, jossa aluksen miehistö upotti sen Port Arthurissa, ettei se joutuisi japanilaisten haltuun.  Japanilaiset kuitenkin nostivat aluksen ja ottivat sen uudelleen käyttöön 1906 nimellä Shikinami.  Se romutettiin 1914.  Aluksen pääaseistuksena kaksi 381 mm torpedoputkea ja 6 kpl 47 mm tykkejä, nopeutta 20 solmua, kokoa 400 tonnia ja miehistöä 64.   Aluksen päällikköinä toimivat aikanaan myös suomalaiset Alexander Stemman ja Vasili Boisman.

Torpedoristeilijä Gaidamak

Hänet määrättiin rannikkopanssarilaiva Pervenetsin päälliköksi 14.1.1901.  Pervenetsin päällikkönä toimivat aikanaan myös suomalaiset Georg Ludvig Gadd ja Oskar Ludvig Starck.  Alus oli rakennettu Lontoossa ja otettu palvelukseen 1864.  Laivan ongelmana oli kiikkeryys eikä sitä koskaan käytettykään avomeripalveluksessa.  Alus toimi tykistön koululaivana.  Laiva riisuttiin 1908 aseista ja muutettiin proomuksi nimellä Barzha No. 1.    Neuvostolaivasto käytti sitä hiilenkuljetukseen Kronstadtiin 1922-1925.  Sen jälkeen se muutettiin hiilivarastoksi, jona se toimi useilla eri nimillä.1950-luvulle saakka.  Alus romutettiin 100-vuotiaana vasta 1960-luvun alkupuolella..  Sen päätykistönä oli 26 kpl 196 mm tykkiä, nopeutta sillä oli vain 8 solmua, koko 3277 tonnia ja miehistöä 459.

Rannikkopanssarilaiva Pervenets

Sillman siirrettiin 19.12.1901 12. meriekipaasin komentajaksi ja samalla panssariristeilijä Pamjat Azovan päälliköksi. Sen päällikkönä toimi aikanaan myös suomalainen Anders Wirenius.   Alus oli otettu palvelukseen 1890.  Itämeren laivaston lähtiessä Venäjän-Japanin sodan aikana Kaukoitään oli Pamjat Azova kattilaremontissa eikä päässyt mukaan.  Aluksella puhkesi 1906 kapina, jonka sen päällikölle lojaalit miehistön jäsenet kukistivat.  Se muutettiin 1907 koululaivaksi ja sai nimen Dvina.  Vallankumouksen aikana keväällä 1917 alus sai takaisin vanhan nimensä.    Brittiläinen torpedovene upotti sen Kronstadtin satamaan elokuussa 1919, jossa alus 1923 lopulta romutettiin.  Aluksen pääaseistuksena oli 2 kpl 203 mm tykkejä, nopeutta 16,8 solmua, kokoa 6734 tonnia ja miehistöä 570.

Panssariristeilijä Pamjat Azova