perjantai 8. toukokuuta 2015

Suomalaisnimisiä aluksia 1: Gangut (Hankoniemi)

Suomalaista nimeä kantaneiden alusten sarja on hyvä aloittaa Gangutista, joka on Hankoniemen venäjänkielinen nimi (ruots. Hangö udd).  Laivan nimi tulee Hankoniemen pohjoispuolella 7.8.1714 käydystä meritaistelusta, jota Venäjän historiassa juhlitaan laivaston ensimmäisenä suurena voittona.  Suomalaiset käyttävät siitä tavallisesti nimitystä Riilahden meritaistelu.

Ensimmäinen Gangut-niminen alus oli 1719 valmistunut 90 tykin linjalaiva.  Valmistumisvuotenaan se oli mukana suojaamassa kaleerilaivastoa, joka kuljetti joukkoja Ruotsin rannikolle. Seuraavina vuosina se kuului Tallinan tukikohdan aluksiin ja palasi sitten Kronstadtiin, josta ei 124 jälkeen enää lähtenyt merelle, vaan oli sataman vartioaluksena.  Gangut romutettiin Kronstadtissa 1736.
Linjalaiva Gangut Navarinon meritaistelussa 1827
Uusi samanniminen linjalaiva valmistui 1827.  Sillä oli kantavuutta 2659 tonnia ja aseistuksena 84 tykkiä.  Heti valmistuttuaan se liittyi Välimerelle lähteneeseen eskaaderiin ja osallistui 8.10.1827 Navarinon meritaisteluun turkkilaisia vastaan.  Vaurioituneena se palasi takaisin Itämerelle, jossa palveli Krimin sotaan saakka.  Sitten sille tehtiin pitkäaikainen peruskorjaus, jossa se muutettiin potkurihöyrylaivaksi.  Aluksen uudeksi kantavuudeksi tuli 3814 tonnia.  Alus ei kuitenkaan ehtinyt enää mukaan Krimin sodan taisteluihin ja se palvelikin vuoteen 1871 koululaivana.
Rannikkopanssarilaiva Gangut
Rannikkopanssarilaiva Gangut valmistui Amiraliteetin uudelta telkalta Pietarista 1894.  Alus oli kevennetty versio aiemmista Aleksandr II -luokan taistelulaivoista ja se oli suunniteltu toimimaan Suomenlahden matalissa vesissä.  Lisäksi se oli kustannuksiltaan edeltäjiään halvempi.  Loppujen lopuksi aluksesta ei kuitenkaan tullut aivan suunnitelmien mukaista, vaan sen kantavuus oli huomattavasti suurempi ja nopeus vastaavasti pienempi.  Valmistuessaan sillä oli kantavuutta 7142 tonnia, pääaseistuksena 1 kpl 305 mm ja 4 kpl 229 mm tykkejä sekä 521 hengen miehistö.  Merisotaharjoituksissa Viipurin lähellä 12.6.1897 Gangut ajoi kartoittamattomalle karille ja molemmat höyrykoneet  vaurioituivat. Näin laivan pumput eivät toimineet ja se upposikin hitaasti 30 metrin syvyyteen.  Myöhemmin suunniteltiin aluksen nostamista ruotsalaisten asiantuntijoiden johdolla, mutta suunnitelmasta luovuttiin.
Taistelulaivat Gangut, Petropavlovsk, Poltava ja Sevastopol Helsingissä Kruunuvuoren selällä 27.6.1915.

Taistelulaiva Gangut oli yhdessä kolmen sisaraluksensa kanssa Venäjän kantavuudeltaan suurin sotalaiva.  Gangut-luokan taistelulaivojen kantavuus oli 24000 tonnia, niiden pääaseistuksena oli 12 kpl 305 mm tykkiä neljässä kolmoistykkitornissa.   Miehistöä aluksilla oli 1149.  Laivoja ei oltu niinkään tarkoitettu meritaisteluun vihollislaivastoa vastaan avomerellä, vaan tukemaan tykistöllään maavoimien toimintaa.  Valmistuttuaan Amiraliteetin telakalta Pietarista 11.1.1915 Gangut siirtyi välittömästi Helsingin laivastotukikohtaan, jossa sillä oli ankkuripaikka Kruunuvuoren selällä.  Se osallistui yhdessä sisarlaivansa Sevastopolin kanssa miinanlaskuoperaatioon Liepajan lähellä 27.8.1915, mikä olikin pisin matka, mitä venäläiset taistelulaivat tekivät koko sodan aikana.Gangut oli 1916-1917 liikkumattomana ankkuripaikallaan Helsingissä ja sen miehistö osallistui Itämeren laivaston kapinaan 16.3.1917.  Gangut oli mukana laivaston ensimmäisessä ryhmässä, joka lähti Helsingistä jäisen Suomenlahden halki Kronstadtiin 12.3.1918  Seuraavana syksynä se otettiin miehistöpulan vuoksi reserviin ja nimettiin 1925 uudelleen Oktjabrskaja Revolutsijaksi (Lokakuun vallankumous).  Seuraavana vuonna se otettiin uudelleen palvelukseen ja 1931 aloitettiin pitkällinen peruskorjaus.  Talvisodassa alus osallistui sisarlaivansa Maratin (ent. Petropavlovsk) kanssa Saarenpään linnakkeen pommitukseen aiheuttamatta sille suurempaa vahinkoa.  Vuonna 1941 alus vaurioitui useaan otteeseen saksalaisten pommituksissa, mutta sen tykistö tuki silti Leningradin puolustusta ja Kannaksen suurhyökkäystä 1944.  Sodan jälkeen se oli vielä koululaivana vuoteen 1956 ja romutettiin sen jälkeen vähitellen monen vuoden aikana.

torstai 7. toukokuuta 2015

August Aminoff

s. Tammisaari 16.10.1814
k. Turku 9.6.1850

Aminoff otettiin suomalaiseen kadettikuntaan 17.2.1829.  Hänet ylennettiin laivastotykistön vänrikiksi 8.3.1833.  Purjehti Itänerellä linjalaiva Kulmilla 1833-1835 ja fregatti Jelisavetalla 1836.  Aminoff ylennettiin mitsmaniksi 9.4.1837.  Se jälkeen Itämerellä linjalaivoilla Ostrolenka ja Leipzig sekä fregatti Aleksandr Nevskillä.  Siirrettiin Suomen 1. meriekipaasiin 1842 ja ylennettiin luutnantiksi 29.4.1843.  Osallistui Pohjanmeren purjehduksiin fregatti Melpomenella 1844 ja 1847.  Sen jälkeen hänet komennettiin Nikolajeviin Mustanmeren laivastoon.  Seuraavana kesänä 1848 palveli Mustallamerellä korvetti Piladilla ja kuunari Lastotskalla, kunnes palasi takaisin Kronstadtiin.  Purjehti 1849 uudelleen Leipzigilla, nyt Tanskan rannikolla.
Korvetti Pilad
Korvetti Pilad oli valmistunut Nikolajevissa 1841.  Alus osallistui venäläisen laivueen operaatioihin Välimerellä ja Mustallamerellä.  Vuonna 1848 Pilad oli mukana tukemassa Venäjän hyökkäystä Suhumin alueella Kaukasiassa.  Se ajoi keväällä karille Novorossijskin lahdella ja kesti kaksi viikkoa ennen kuin se saatiin irroitettua ja hätäkorjattua.  Sitten se joutui palaamaan Sevastopoliin korjattavaksi.  Ei ole varmaa oliko Aminoff tällöin mukana aluksella.  Pilad upposi Krimin sodan aikana joulukuussa 1854 Sevastopolin edustalle.  Piladilla oli pituutta 39 metriä ja sen aseistuksena oli 20 kpl 12 naulaista tykkiä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Gustaf Alfthan

s. Viipuri 28.7.1840
k. Pietari 1878

Otettiin kadettikuntaan 24.11.1852, ylennettiin gardemariniksi 25.9.1855.  Purjehti Itämerellä linjalaiva Vladimirilla ja höyryfregatti Otvažnilla 1856-1857.  Alfthan ylennettiin mitsmaniksi 24.5.1858 ja komennettiin Kaspianmeren laivueeseen höyrylaiva Tarkille.  Itämeren laivastoon hän palasi jo seuraavana vuonna ja purjehti linjalaiva Orelilla  Suomenlahdella.  Alfthan siirrettiin 29.9.1862 virkavapaalle määräämättömäksi ajaksi ja vapautettiin 24.6.1872 laivaston palveluksesta luutnantin arvoisena.  Hänet kuitenkin otettiin 29.3.1875 takaisin palvelukseen mitsmanina  mutta palvelus päättyi 30.6.1878.  
”Höyrylaiva Tarki Astrabadin edustalla”, A.P.Bogoljubovin maalaus.
Siipirataslaiva Tarki oli rakennettu Englannissa ja toimitettu osina Astrakaniin, missä se oli koottu lopullisesti 1845.  Rautarunkoisella aluksella oli pituutta 44 metriä.  Tarki poistettiin laivaston luettelosta 1870.

Orel oli ensimmäinen Keisarillisen laivaston linjalaiva, jossa oli potkuri.  Alusta rakennettiin ensin purjealukseksi, mutta se muutettiin kesken rakennustyön höyrylaivaksi.  Purjelaivojen aikakauden ymmärrettiin jo Venäjälläkin olevan päättymässä.  Laiva valmistui Amiraliteetin uudelta telakalta Pietarista 1855, mutta poistettiin käytöstä jo 1863.  Se purjehti merellä vain 1856 ja uudelleen 1859-1860.  Muuten se oli reservissä.  Lopulta se romutettiin Kronstadtissa 1865 ja käytettiin polttopuuna.  Laivalla oli kantavuutta 3713 tonnia ja syväystä yli 7 metriä.  Valmistuessaan aluksella oli 84 tykkiä.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Gustaf Fredrik Johan Adlercreutz

s. Pälkäne 22.11.1812
k. Nokia 14.3.1834

Ylioppilaaksi Turkuun 22.10.1827.  Kvartirmeister suomalaisesa meriekipaasissa 6.2.1831.  Purjehti Itämerellä samana kesänä fregatti Jekaterinalla.  Alus kuului päällikkönään kapteeniluutnantti (myöhempi amiraali) V.L.Rumjantsev vara-amiraali Bellinghausenin eskaaderiin, joka toimi Kuurinmaan rannikolla puolalaisia kapinallisia vastaan.  Laivasto-osasto laski joukkoja maihin Palangan kaupungin lähelle Liettuan rannikolle. Mitsman 16.1.1832.  Adlercreutz palveli Viaporin tukikohdassa 1832-1833.  Kuoli matkalla tapaturmaisesti 21-vuotiaana.
Spešnij-luokan fregatti Jekaterinan sisarlaiva Avrora.

Jekaterina oli 1829 Pietarin uudella amiraliteetin telakalla valmistunut Spešnij-luokan fregatti.  Aluksella oli kantavuutta 1950 tonnia, pituutta 49 metriä ja miehistöä 430.  Laivassa oli 56 kpl 12 naulan tykkejä.  Sitä käytettiin koululaivana Itämerellä ja romutettiin 1854.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Tukikohta 3: Tallinna

Tallinnan satama Ivan Aivazovskyn maalauksen mukaan 1844.
Tallinna kuului venäläisvalloituksen 1710 alusta asti mahdollisten suurten sotasatamasuunnitelmien joukkoon yhdessä Pärnun kanssa.  Ongelmana oli kuitenkin se, ettei satama tarjonnut riittävää suojaa mereltä tulevaa hyökkäystä vastaan.  Vuonna 1714 Pietari Suuri määräsi kuitenkin kaupunkiin rakennettavaksi tukikohdan laivojen rakentamista ja korjausta varten. Pietari kävi seuraavana kesänä henkilökohtaisesti tarkastamassa tukikohdan sijainnin ja mittaamassa väylän syvyyden. Jo Uudenkaupungin rauhaan 1721 mennessä oli linnoituslaitteiden rakentaminen päässyt vauhtiin. Pietarin kuoltua 1725 tukikohdan rakennustyöt keskeytyivät ja joitain pienempiä linnoituksia rakennettiin läheisille saarille. 
Laivaston aluksia Tallinnan satamassa 1914.

Tukikohta tuli uudelleen ajankohtaiseksi 1700-luvun lopun sotien aikana, jolloin se oli Itämeren laivaston käytössä ja mantereelle rakennettiinkin uusia tykkipattereita. Napoleonin sotien aikana kaupunkiin rakennettiin uusi sotasatama ja sen yhteyteen lisää linnoituksia. Krimin sodan aikana laivasto ei ollut käyttänyt lainkaan Tallinnan tukikohtaa ja linnoituksetkin osoittautuivat voimattomiksi hyökkääjää vastaan. Niinpä Tallinnan laivastotukikohta lakkautettiin 1864 ja tykkipatterit siirrettiin maalinnoituksiksi kaupungin suojaksi. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin  Tallinnaan alettiin rakentaa uutta korjaustelakkaa ja konepajaa, jotka saatiin toimintaan 1902.  Samalla valmistui tukikohta miinanlaskijoita varten, mutta sitä ei otettu koskaan käyttöön.  Satamaan perustettiin Itämeren laivaston radioasema 1908.  Sodan puhjettua suurin osa Tallinnankin satamasta siirrettiin laivaston käyttöön.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Keisarillisen Venäjän laivaston sotilasarvot

Tästä lähtien blogi käsittelee Venäjän laivastossa palvelleita suomalaisia laajemminkin eikä enää pelkästään alusten päälliköitä.  Sen vuoksi on hyvä tehdä katsaus laivaston sotilasarvoihin kokonaisuudessaan.  Painopiste seuraavassa on Krimin sodan jälkeisissä sotilasarvoissa.  Sotilasarvot ovat määräytyneet brittiläisten ja hollantilaisten esikuvien mukaan.

General Admiral
Laivaston ylin sotilasarvo.  Annettu aikojen kuluessa vain yhdeksälle henkilölle ja 1800-luvun alusta pitäen vain Romanov-sukuun kuuluville suuriruhtinaille.

Admiral
Vitse-admiral (vara-amiraali)
Kontr-admiral (kontra-amiraali)
Samanlaisia amiraalinarvoja kuin muissakin laivastoissa.
Teodor Avellan, joka oli yksi yhdeksästä suomalaisesta täydestä amiraalista Keisarillisen Venäjän laivastossa. Kuvassa vara-amiraalin univormussa..
Kapitan 1-go ranga (ensimmäisen luokan kapteeni)
Kapitan 2-go ranga (toisen luokan kapteeni)
Kapitan-leitenant (Kapteeniluutnantti)
Esiupseerit.  Toimivat suurten sota-alusten päällikköinä tai esikuntatehtävissä.

Startsij leitenant (Vanhempi luutnantti, käyössä 1909-1917)
Leitenant (Luutnantti)
Mitsman (englannin sanasta midshipman)
Gardemarin (käytössä vuoteen 1883)
Yliupseerit.  Toimivat pienempien aluksien päällikköinä tai upseereina suurilla aluksilla.
Mitsman paraatiunivormussa 1900-luvun alussa.
Startsij botsman
Sturman (Pursimies)
Skiper
Unter-ofitser
Botsman
Kvartirmeister
Aliupseerit

Matros 1-i stati (ensimmäisen luokan matruusi)
Matros 2-i stati (toisen luokan matruusi)

Matruusit

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tukikohta 2: Kronstadt

Uuden purjehduskauden alkaessa palaa blogimmekin talvitauolta artikkelilla Kronstadtin tukikohdasta.

Venäjän valloitettua Suuren Pohjan sodan aikana Neva-joen suun perustettiin 1703 Suomenlahdella olevan Kotlinin saaren itäpäähän Kronšlotin linnoitus.  Linnoituksen yhteyteen perustettiin laivastotukikohta 18.5.1704.  Vuonna 1723 saarelle perustettiin Kronstadtin kaupunki, mitä nimeä alettiin käyttää myös laivastotukikohdasta.  Myöhemmin saarelle rakennettiin useita kanavia ja telakka.  Kronstadt toimi Venäjän laivaston lähes yksinomaisena tukikohtana aina 1700-luvun lopulle saakka, kunnes valtakunta alkoi saada jalansijaa Mustallamerellä.  Pietarin 1824 suuri tulva koetteli myös ankarasti Kronstadtin puukaupunkia, minkä jälkeen rakennuksia alettiin tehdä kivestä.
Kronstadt 1855 Krimin sodan aikana. Taustalla häämöttää autonomiselle Suomelle kuulunutta Karjalan kannasta.
Keisarivallan aikana Kronstadt ei koskaan joutunut merkittävämmän hyökkäyksen kohteeksi.  Krimin sodan aikana brittiläis-ranskalainen laivasto purjehti sen lähivesille, mutta ei ryhtynyt miinoitusten takia juuri partioretkiä laajamittaisempiin toimiin, vaan keskittyi muihin Itämeren satamiin.  Vuosina 1890-1917 osana laajaa linnoittamisohjelmaa vahvistettiin merkittävästi myös Kronstadtin tukikohtaa.  Uudet varustukset rakennettiin nyt betonista.  Suuret Obritsevin ja Totlebenin linnakkeet rakennettiin kilometrin mittaisille keinotekoisille saarille ja pienempiä vastaavia tehtiin kaikkiaan 15.  Tukikohasta taisteltiin kuitenkin vasta sisällisodan aikana.

Kronstadtin tukikohta ja telakka 1800-luvun lopulla
Kronstadtin kaupungissa asui runsaasti suomalaisia: laivaston väkeä, heidän perheitään, siviilivirkamiehiä, telakan ja korjauspajojen työläisiä.  Olipa saarella suomalainen luterilainen seurakuntakin Suomesta lähetettyine pappeineen.  Seurakunnan kirkonkirjat ovat tiettävästi vallankumouksen melskeissä kadonneet, joten paljon arvokasta tietoa on jäänyt hukkaan.