Osetr-luokan tykkiveneet

Krimin sodan alkaessa 1853 koostuivat Venäjän laivaston taistelualukset lähes yksinomaan purjelaivoista.  Laivaston runkona olivat suuret jo pahasti vanhentuneet linjalaivat ja niitä kevyemmät fregatit.  Lisäksi käytössä oli joukko sekalaisia siipirataslaivoja.  Jälkimmäiset olivat hitaita, niillä oli vaatimaton tykistö ja ne olivatkin lähinnä tarkoitettu kuljetustehtäviin.

Laivastolla ei ollut mitään mahdollisuutta ryhtyä avomeritaisteluun ylivoimaista brittiläis-ranskalaista vihollista vastaan.  Linjalaivat sijoitettiinkin suojaamaan tärkeimpiä merilinnoituksia, Itämerellä Kronstadtia ja Viaporia.  Jo 1853 alettiin kiireellä suunnitella nopeakulkuisia potkurialuksia partiointiin ja yhteysaluksiksi.  Kaksi ensimmäistä kokeilualusta rakennettiin talven 1853-1854 aikana Turussa ja Pietarissa.  Vielä tuolloin ei ollut olemassa suunnitelmia isompien höyrylaivojen rakentamiseksi laivastolle eikä siihen ollut sotaoloissa aikaakaan.

Kokeilualuksista saadun kokemuksen pohjalta rakennettiin Pietarin telakoilla talvella 1854-1855 kaikkiaan 38 tykkivenettä, joista ensimmäiseksi valmistui kesäkuussa 1855 Osetr ja koko sarja muutaman viikon kuluessa.  Potkuritykkiveneet (kuten aluksia aluksi kutsuttiin) osallistuivat partiointiin Suomenlahdella ja Suomen saaristossa koko purjehduskauden 1855 ajan.  Osetr-luokan pohjalta alettiin 1855 rakentaa hieman suurempia Priboij-luokan tykkiveneitä, jotka valmistuivat palvelukseen syksyllä 1856 sodan jo päätyttyä.

Sodan jälkeen tykkiveneitä käytettiin koululaivoina, yhteysaluksina ja merenmittausaluksina.  Ne muuttuivat kuitenkin nopeasti vanhanaikaisiksi ja poistettiinkin käytöstä 1860-luvulla.  Venäjä aloitti heti Krimin sodan jälkeen suurimittaisen laivaston varusteluohjelman, johon kuului suuria höyryfregatteja ja tykkitorneilla varustettuja  monitoreita. Käytännössä kumpikin näistä uusista alustyypeistä osoittautui melko epäonnistuneeksi.

Monet suomalaiset meriupseerit toimivat Krimin sodan aikana ja sen jälkeen uusien Osetr- ja Priboij-luokkiin kuuluvien tykkiveneiden päällikköinä.  

Osetr-luokan tykkiveneen pienoismalli

Tukikohtia 1: Arkangeli

Arkangelin kaupunki sijaitsee Vienanmereen laskevan Vienanjoen suistossa n. 30 km rannikosta.  Sen sataman ongelmana on, että jäätön kausi kestää vuosittain vain noin viisi kuukautta.

Venäjä oli alkujaan sisämaan valtio eikä sen myöhemmin valtaamilla Jäämeren rannoilla nähty aluksi suurtakaan käyttöä.  Kauppayhteyksiäkään meritse ulkomaille ei ollut kuin vasta 1500-luvun lopulta lähtien, jolloin muuan brittialus vahingossa eksyi Vienanmeren rannikolle.

Pietari Suuren aikana Venäjän suuntautuminen maailman merille aloitettiin todenteolla.  Arkangelin sotasataman ja telakan tarina on kulkenut siitä pitäen käsi kädessä.  Valtion ensimmäinen telakka perustettiin Solombalskajan saarille 1693 ja jo seuraavana vuonna sieltä valmistui kolme alusta.  Kiinnostus sikäläisen tukikohdan ja telakan kehittämiseen kuitenkin hiipui kun Venäjä valtasi Suomenlahden pohjukan.  Valmiiden alusten kuljettaminen Skandinavian ympäri Kronstadtiin oli jo sinällään vaativa suoritus eikä sitä kovin pienille laivoille tehtykään.

Pietarin kaupungin kehittämiseksi Arkangeli menetti sille kansainvälisen kaupan oikeutensa vuosiksi 1722-1762.  Tämän jälkeen telakka kuitenkin uudistettiin perusteellisesti ja siellä aloitettiin laajamittainen sarjatuotanto.  Solombalskajassa rakennettiin mm. 58:n aluksen sarja suuria 66-tykkisiä Asia-luokan linjalaivoja.  Vuodesta 1825 telakka alkoi rakentaa myös höyrylaivoja, ensin siipirataslaivoja ja 1853 lähtien potkurialuksia.  Solombalskajan telakan tuotanto päättyi puualusten myötä.  Se sijaitsi kaukana teräksen tuotantoalueilta ja kuljetusyhteydet olivat heikot.  Telakka ja sotasatama päätettiin lakkauttaa 1862.  Koko olemassaolonsa aikana se ehti rakentaa 481 alusta, joista 152 linjalaivaa ja 81 fregattia.

Arkangelin kaupunki ja telakka

Norjalainen parkki Solombalan saaren edustalla 1900-luvun alussa

Adam Örn

Örn oli ensin Ruotsin palveluksessa, mutta siirtyi Venäjän laivastoon 12.5.1791 ja sijoitettiin Mustanmeren laivastoon.

Hän toimi 1797 fregatti Svjatov Matvej:n päällikkönä Nikolajevissa.  Alus oli ostettu laivastolle Välimeren alueelta 1792 ja sitä käytettiin kuljetustehtävissä Mustanmeren satamien välillä 1794-1797.  Se romutettiin Nikolajevissa 1804.  Aluksen aseistuksena oli 16 tykkiä ja sillä oli pituutta 26 metriä.

Örn oli 1801 Itämeren laivastossa soutufregatti Biork-Ernsidan päällikkönä.  Alus oli alunperin 1774 valmistunut ruotsalainen Turunmaa-luokan Björn Järnsida, joka oli jäänyt venäläisten sotasaaliiksi Ruotsinsalmen ensimmäisessä taistelussa 25.8.1789.  Se oli kaleerilaivaston koulutuskäytössä Suomenlahdella ja Suomen saaristossa.  Se oli mukana eskaaderissa, joka siirtyi 1801 Suomenlahdelta Kronstadtin suojaksi.  Alus upotettiin Kronstadtin väylän tukkeeksi vuonna 1806.  Sen aseistuksena oli 48 tykkiä, kokoa 550 tonnia ja miehistöä 226.   Airoja aluksessa oli 38.

Turunmaa-luokan soutufregatti postimerkissä 1937

Nikolai Wulffert

s. 1830

Wulffert toimi 4.8.1856 lähtien purjehduskauden loppuun vastavalmistuneen Priboij-luokan tykkiveneen Bronjan ensimmäisenä päällikkönä.  Bronja oli rakennettu Galernogon telakalla Pietarissa.  Se riisuttiin aseista 11.11.1867, poistettiin laivaston luettelosta ja myytiin romuksi. Sen aseistuksena oli 2 kpl 203 mm tykkejä ja yksi 173 mm tykki, nopeutta 8,5 solmua ja kokoa 176 tonnia. Aluksen päällikkönä toimi aikanaan myös suomalainen Alfred Gottlieb Hornborg.

Tykkivene Bronjan sisaralus Priboij

Carl Gustaf Wrede

s. 12.7.1824 Anjala

k. 2.7.1868 Pietari

Wrede toimi purjehduskaudella 1859 vastavalmistuneen höyrykuunari  Kompassin päällikkönä.  Alus oli rakennettu Britanniassa ja se luokiteltiin 1892 kuljetusalukseksi.  Sille tehtiin peruskorjaus 1910.  Alus jäi 1918 Tallinnassa saksalaisten haltuun ja se myytiin myöhemmin Viron laivastolle.  Neuvostoliitto otti sen haltuunsa elokuussa 1940.  Lopulta vanha alus romutettiin 1952.  Kompassilla oli nopeutta 12 solmua ja kokoa 284 tonnia.

Höyrykuunari Kompas Viron lipun alla

Wrede siirtyi 1860 Aral-järven laivueen päälliköksi ja kiersi järven ympäri höyrylaiva Perovskij:lla.  Alus oli rakennettu osiksi Motalan konepajalla Ruotsissa ja se kuljetettiin 1852 Venäjän jokireittejä Orenbugiin sekä sieltä maitse Aralin rannalle, jossa se seuraavana keväänä koottiin.  Petrovskij oli käytössä sotatoimissa Kokandin ja Buharan kaanikuntia vastaan tarvikkeiden kuljetuksissa sekä jokilinnakkeiden tykistötulituksessa.  Vielä 1873 se oli mukana sodassa Hivan kaanikuntaa vastaan.  Alus poistettiin laivaston luettelosta 1883.  Sen aseistuksena oli viisi tykkiä.  Kokoa siipirataslaivalla oli 140 tonnia ja pituutta 36 metriä.

Höyrylaiva Perovskij

Peter Wilhelms

s. 29.6..1888 Novaja Vess, Pavlovsk, Pietarin kuvernementti

Wilhelms toimi purjehduskaudella 1910 Pernov-luokan torpedovene 129:n päällikkönä.  Alus oli valmistunut Ižorskin konepajalta Kolpinosta 1899.  Sille tehtiin peruskorjaus 1909-1910.  Alus luokiteltiin yhteysalukseksi 2.3.1916 ja sitä käytettiin sodan aikana viestitehtävissä Ahvenanmerellä.  Se jäi 9.4.1918 Turussa saksalaisten haltuun ja nämä luovuttivat sen suomalaisille.  Tarton rauhassa sovittiin sen palauttamisesta takaisin Venäjälle, mutta lopullisessa selvityksessä se myytiin romuksi Suomessa 1922.  Aluksen aseistuksena oli 2 kpl 37 mm tykkejä ja kolme 381 mm torpedoputkea.  Nopeutta sillä oli 21 solmua, kokoa 120 tonnia ja miehistöä 24.

Pernov-luokan torpedovene

Alexander Adolph von Weymarn

s. 21.9.1810 Hanko

k. 26.6.1897 Ruokolahti

Weymarn toimi vuodesta 1854-1860 höyryfregatti Olafin päällikkönä.  Ensin hän osallistui aluksellaan Viaporin puolustukseen ja 1855 Kronstadtin.  Krimin sodan päätyttyä Olaf purjehti 1856 Välimerelle.  Paluumatkalla 1857 se kuljetti keisarinna Aleksandra Fjodorovnan Swinemündestä Kronstadtiin.  Weymarn kävi 1858 samalla aluksella useissa ulkomaisissa satamissa ja 1859-1860 vielä Välimerellä palaten Kronstadtiin heinäkuun lopulla 1860.  Olaf oli valmistunut Helsingissä 1853.  Sille tehtiin peruskorjaus Turussa 1873-1874.  Ollessaan Kööpenhaminassa 11.8.1875 alus syttyi tuleen ja upposi, mutta se nostettiin jo seuraavana päivänä ja myöhemmin korjattiin.  Olaf riisuttiin aseista 2.12.1890 ja sijoitettiin reserviin Kronstadtiin.  Se poistettiin laivaston luettelosta 15.2.1892 ja myytiin romuksi.  Aluksen aseistuksena oli alunperin 14 tykkiä, mutta myöhemmin aseistusta muutettiin useita kertoja.  Nopeutta sillä oli 11 solmua ja kokoa 1796 tonnia.

Höyryfregatti Olaf Kööpenhaminassa 1866 kuvassa vasemmalla.  Oikealla keisarillinen huvipursi Standart.

Carl Birger von Weissenberg

s. 10.12.1827 Helsinki

k. 1882 Kiova

Weissenberg toimi 1855 kuljetusalus Ackermanin päällikkönä Mustallamerellä Kertšin ja Taganrogin välillä.  Alus oli valmistunut Sevastopolissa 1850 ja sitä käytettiin sotilastarvikkeiden ja rakennusmateriaalien kuljetuksissa Asovanmerellä.  Se upposi Taganrogissa 22.5.1855 brittiläis-ranskalaisen laivaston tykkitulen seurauksena.  Ackerman oli kaksimastoinen latinalaispurjein varustettu alus.  Sen aseistuksena oli kaksi tykkiä.  Kokoa sillä oli 250 tonnia ja miehistöä 42.

Johan Knut Waldemar Uggla

s. 10.6.1814 Vääksy

k. 28.1.1884 Pietari

Uggla toimi vuosina 1847-1854 höyrylaivojen Fontankan ja Graf Vrontšenkon päällikkönä.

Fontanka oli valmistunut Motalassa Ruotsissa 1845 ja sitä käytettiin lähinnä Itämeren laivaston edustustehtäviin Pietarin, Kronstadtin, Oranienbaumin ja Pietarhovin alueilla.  Se myytiin 1868.  Fontanka oli 30 metrin pituinen siipiratataslaiva eikä siinä ollut aseistusta.  Aluksen päällikköinä olivat aikanaan myös suomalainset Alexander Julius Silfversvan ja Carl Otto Ramstedt.

Kesällä 1854 Graf Vrontšenko kuului komentajaluutnantti Romanovin johtamaan viiden höytylaivan ja niiden hinauksessa olleiden tykkiveneiden osastoon, joka siirrettiin Viaporista Turkuun vahvistamaan kaupungin puolustusta.  Alukset kulkivat pitkin Suomen rannikkoa ja ennen Porkkalaa ne saivat optisen lennättimen viestin horisontissa havaitusta vihollisesta.  Romanov määräsi aluksilleen pimennyksen ja ne siirtyivät saariston suojaan hidastaen vauhtiaan.  Hankoniemellä sikäläisen linnakkeen päällikkö kenraali Möller määräsi avattavaksi tulen lähestyviä tunnistamattomia aluksia kohti.  Kolmen tykistön yhteislaukauksen jälkeen laivat olivat kuitenkin yhä vauriotta, minkä jälkeen linnake havaitsi niiden mastoissa Pyhän Andreaksen liput.  Seuraavana aamuna klo 10 alukset saapuivat Turkuun sekä asettuivat ankkuriin Ruissalon ja Hirvensalon suojaan.  Britannian tiedustelu raportoi syksyllä 1854 Turun edustalla olevan kuusi Venäjän Itämeren laivaston laivaa sekä 18 soudettavaa tykkivenettä.  Alusten joukkoon kuului Graf Vrontšenko.

(Lähde: B.Infantiev, Flagi na stengah, Moskva 1972. ss. 213-216)

Uggla oli edelleen 1855 Graf Vrontšenkon päällikkönä tukikohtabnaan Viapori ja 1856-1857 Haapsalu.  Graf Vrontšenko oli Ohtan telakalta Pietarista 1851 valmistunut siipirataslaiva, jolla oli pituutta 43 metriä.  Se poistettiin laivaston luettelosta 1861.

Paul Carl Toppelius

s. 20.9.1825 Kronstadt

k. 31.8.1900 Helsinki

Toppelius toimi vuosina 1860-1861 Osetr-luokan tykkiveneen Hvatin ja Priboij-luokan tykkiveneen Prilivin päällikkönä.

Vuosina 1862-1871 hän oli Hvatin ja Priboij-luokan tykkiveneen Treskin päällikkönä merenmittauksissa Pohjanlahdella Oulun ja Tornion välillä.

Hvat oli valmistunut kesällä 1855.  Se siirrettiin reserviin Pietarin sotasatamaan 1869 ja poistettiin laivaston rekisteristä 1885.  Hvatin päällikköinä olivat aikanaan myös suomalaiset Carl Magnus Lagerstedt ja Alexander Johan Fredrik Armfelt.

Priliv rakennettiin Galernogon telakalla Pietarissa ja tuli palvelukseen kesällä 1856.  Se riisuttiin aseista 3.3.1869 ja siirrettiin Kronstadtin satamaan, jossa sitä käytettiin apualuksena.  Aleksanteri II:n laivastoparaatin yhteydessä 13.8.1873 se oli maalialuksena ja upposi saatuaan useita tykistöosumia.

Tresk rakennettiin Galernogon telakalla Pietarissa ja tuli palvelukseen kesällä 1856.  Se otettiin käytöstä syyskuussa 1871, riisuttiin aseista ja siirrettiin reserviin Kronstadtiin.  Alus poistettiin laivaston rekisteristä maaliskuussa 1874 ja pian sen jälkeen romutettiin.   Treskin päällikköinä olivat aikanaan myös suomalaiset  Gustaf Adolf Federley ja Ernst Gustaf Julius Caesar Thitz.

Osetr-luokan tykkiveneiden aseistuksena oli 2 kpl 203 mm tykkejä ja yksi 173 mm tykki.  Nopeutta niillä oli 8,5 solmua ja kokoa 173 tonnia. 

Aseistuksena Priboij-luokan tykkiveneissä oli oli 2 kpl 203 mm tykkejä ja yksi 173 mm tykki, nopeutta 8,5 solmua ja kokoa 176 tonnia. 

Prilivin ja Treskin sisaralus tykkivene Priboij

Leopold Ludvig Toppelius

s.  27.11.1821 Kronstadt

k. 6.8.1890 Helsinki

Toppelius oli purjehduskaudella 1846 höyrykuunari Unionenin päällikkönä  Suomenlahdella.  Alus oli valmistunut Oulussa 1838 nimellä Uleåborg laivanvarustaja ja raatimies Andreas Nylanderin tilauksesta.  Hän oli saanut yksinoikeuden harjoittaa höyrylaivaliikennettä Pohjanlahdella.  Se aloitti ensimmäisenä suomalaisena höyrylaivana liikenteen Turusta Pohjanlahden satamiin.  Alus siirtyi 1844 Helsinkiin G.W.J.Sundmanin omistukseen ja sai nimekseen Unionen. Se liikennöi Turku-Helsinki-Tallinna-Viipuri-Pietari-linjalla.  Syyskuussa 1851 alus törmäsi kuunari Spionin kanssa ja vaurioitui niin pahasti, ettei sitä kannattanut korjauttaa matkustajalaivaksi, vaan se muutettiin hinaajaksi.  Vuodesta 1854 se toimi hinaajana Kemiön saarella nimellä Dahlsbruk ja myytiin 1874 Paraisille Atun sahalle.

Unionenin mainos Helsingfors Tidningar-lehdessä 30.5.1846

Hän toimi 1856-1862 höyrylaiva Suomen päällikkönä Päijänteellä.  Alus oli rakennettu 1856  Asikkalan Vähä-Äiniössä Turusta hevosella kuljetetuista osista.  Kumpaakin höyrykattilaa veti 20 hevosta viitenä nelivaljakkona. Laivan tarkoitus oli kuljettaa joukkoja järvellä Krimin sodan aikana.  Sota kuitenkin päättyi ennen kuin laiva ehti käyttöön ja sen tehtäväksi tulikin liikennöinti Asikkalasta Jyväskylään kerran viikossa.  Suomi ehti olla liikenteessä 10 vuotta kunnes se romutettiin.  Puinen runko poltettiin Anianpellon rannassa ja kattilat hilattiin taas hevosilla Vesijärvelle.  Aluksen päällikkönä toimi aikanaan myös suomalainen Ernst Gustaf Julius Caesar Thitz.